Viisi viikon varrelta



Niin on taas kesäloma tältä vuodelta ohi ja töihinpaluu koitti maanantaina. Kesä toki jatkuu ja kivan kesäisistä säistä onkin saatu nauttia tällä viikolla.

lumo lifestyle
 Loman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä olin energinen ja sain paljon aikaiseksi vielä seuraavana päivänäkin. Loppuviikko on ollut vähän tahmeamman tuntuinen, vaikka olenkin saanut paljon tehtyä. Kyllä se kuitenkin tästä taas lähtee. 




Ennen loman loppua avasimme yhden Italiasta tuodun viinipullon. Corte d'Aibon viinitila oli matkan viimeinen majoituspaikkamme. Heidän Montefreddo-viiniään, Colli Bolognesi Classico Pignoletto DOCG, suositellaan kalalle, mutta sen raikkaan trooppinen maku sopii myös kasviruokien kanssa. Jaankin piakkoin kesäkurpitsaflanin reseptin, jota nautimme viinin kanssa.








Kesä ei todellakaan ole ohi, aurinko paistaa ja lämpöäkin piisaa. Nyt näistä kesäsäistä kannattaa nauttia. Olenkin usein iltaisin istunut kahvilla tai syömässä lähirannan kahvilassa nauttimassa kesäilloista. 


Elokuun kukat

Petunia debonair dusty rose

Vaaleanpunainen dahlia


Elokuun kukatkin ovat upeita, jättimäiset dahliat, petuniat ja muut kukat kukkivat kodin lähistöllä kaupungin istutuksissa. Parvekekukatkin kukoistavat edelleen.


Le Jardin Lauttasaari


Le Jardin Lauttasaari


Kotikulmille Lauttasaareen avattiin perjantaina uusi ranskalainen kahvilaleipomo Le Jardin. perjantaina en paikalle ehtinyt, eilenkin kun oli menossa ostoksille kaksi tuntia ennen kahvilan sulkeutumista kaikki oli jo myyty loppuun. Asiakkaita oli ollut jonoksi saakka. Tänä aamuna oli puoli kymmeneltä liikkeellä, sain viimeisen leivän, lisäksi ostin croissantin. Leipomista ei voi kiirehtiä joten silmänräpäyksessä uutta myytävääkään ei tiskiin voi tulla.

Mistä tulee varmasti Le Jardinin vakkareita. On todellista sunnuntaiaamun ylellisyyttä kun pöydässä on uunituoretta leipää ja maljakossa viikonloppukimppu.



Miten sinulla on arkeen palaaminen sujunut? Oletko vielä kesämoodissa vai onko mielestäsi jo syksy?

8 kommenttia :

  1. Ihana uusi kahvilaleipomo siellä. Minähän taas sairastuin, toisella työviikolla. Se on heti näissä minun hommissa kun tulee uusi ryhmä ja uudet lapset niin sairastelu alkaa :( Huomenna menen taas töihin, vaikka vielä taudin rippeet roikkuvat mukana. Minusta tämä kuukausi on vielä kesää ja ensi kuussa sitten yritän siirtyä syystunnelmiin.
    Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onneksi pysynyt terveenä jo kymmenen vuotta, nyt kesällä on tosin ollut yskää joka tuli Italiassa helteestä hikisenä siirryttäessä miltei kylmiin ilmastoituihin huoneisiin. Ensin jo pelästyim tuliko viimein korona, mutta ei sentään. Testasin kolmena päivänä.

      Poista
  2. Niin tykkään näistä viisi viikon varrella postauksista ja ihania kuvia taasen. Toivottavasti leipomon ruuhka hellittää sen verran, että saat jatkossa leivät ostettua.

    Sydämellistä uutta viikkoa Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain jo sunnuntaiaamuna leipää, vein tosin viimeisen!

      Poista
  3. Onpa kiva idea tällainen ”viisi viikon varrelta”. Tämä kahvila-leipomo kuulostaa täydelliseltä, onneksi se on aika kaukana kotoani 😅.
    Ja ihanat kuvat 😍!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaaran paikkahan se on. Tosin meidän sunnuntaiaamun vauhdilla saatetaan jäädä useamminkin ilman leipää...

      Poista
  4. Teitä lauttasaarelaisia hemmotellaan - miten upea tuo herkkurantakahvila ja nyt tämä uusin leipomotulokas! Täytyypä tulla joku lauantai-iltapäivä sinne viettämään päivää ja syömään hyvin. Vaikka arkea eletään ja uusia työjuttuja opetellaan, niin kyllä on ihanaa nauttia lämpimästä elokuusta, enkä vielä kyllä yhtään haikaille syyskuun viileämpiä säitä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loman jälkeinen elämä on tuntunut tavanomaista helpommalta kun kesäinen sää on jatkunut ja ulkona on ihana olla iltaisinkin. Mies on viiden viikon työkeikalla. Häntä tuetysti kaipaan, jotta elokuu olisi ihan täydellinen.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.