Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolainen leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolainen leipominen. Näytä kaikki tekstit

Lehtevä, rapsakka lohipiirakka ilman työlästä kaulimista ja kääntämistä

Kuinka saada lehtevä, rapsakka voitaikina ilman työlästä kaulimista ja kääntämistä? 


Tätä kysyi moni Instagramissa, kun julkaisin kuvan lohipiirakkapalasta, jonka kerroin valmistuneen ilman pitkää kaulimista ja kääntämistä. Resepti oli Instagramissa jo joulukuun lopulla, mutta laitetaan se tänne bloginkin puolelle talteen.





Anoppini tekee joka jouluksi Elisabeth Järnefeltin lohipiirakan, jonka salaisuus on taikinaan lisättävä Koskenkorva. Haihtuessaan uunissa viina jättää taikinaan pieniä kuplia, tämä lehtevöittää taikinaa. Anoppi muistelee ohjeen olleen aikoinaan jossain lehdessä, mutta alkuperäinen ohje on kadonnut kauan sitten. Hän tekee piirakan “korvakuulolta” ja kertoessaan sen minulle painotti, että määriä ja paistoaikaa täytyy joka leipurin varioida itse sopivaksi.


Elisabeth Järnefelt oli suomalaisen taiteen ja kulttuurin innoittaja ja kannustaja sekä mm. taidemaalari Eero Järnefeltin, kirjailija Arvid Järnefetin sekä Aino Sibeliuksen äiti.


Elisabeth Järnefeltin lohipiirakka



Elisabeth Järnefeltin lohipiirakka


Taikina


1/2 kg huoneenlämpöistä, pehmeää voita

1/2 kg puolikarkeita vehnäjauhoja

2 dl kylmää vettä

1 dl Koskenkorvaa tai vodkaa


Täyte


3/4 lämminsavulohifileestä

1,5 dl puuroriisiä

6 kovaksi keitettyä kananmunaa

1 dl kermaa

1 ruukku tilliä

Ripaus valkopippuria

(suolaa)


1 kananmuna vatkattuna voiteluun


Sekoita voi, jauhot ja vesi kulhossa  hyvin. Lisää lopuksi vodka. Laita taikina jääkaappiin kelmulla peitettynä kahdeksi tunniksi.


Tee täyte;

Keitä riisi ohjeen mukaan, anna jäähtyä. Pilko kananmunat ja lohi pieneksi. Laita kulhoon riisin kanssa. Lisää kerma ja tilli. Täytteen tulisi melko kiinteää. Tarkista maku, lisää valkopippuria ja suolaa tarvittaessa.


Lämmitä uuni 200 C asteeseen.

Kostuta ohut keittiöpyyhe kylmällä vedellä, kierrä nihkeäksi. Levitä liina työtasolle. Laita leivinpaperi liinan päälle. Aloita kauliminen keskeltä, kauli taikina tuorekelmun läpi voipaperin päällä uunipellin kokoiseksi. Nosta taikina uunipellille. Levitä täyte taikinan pitkälle sivulle, taikinalevyn toiselle puolikkaalle. Taita taikina täytteen yli leivinpaperin avulla. Kostuta paistinlasta kylmällä vedellä. Irrota paistinlastan avulla voipaperi piirakan kannesta. Nipistele taikina tiiviisti kiinni täytteen ympäriltä.


Voitele vatkatulla kananmunalla. Paista piirakkaa n. 40 min.


Oletko koskaan maistanut näin tehtyä taikinaa?

Helpot, suolaiset za'atar-maustetut tortillasipsit

Tortilloista voi tehdä paljon muutakin kuin tavanomaisimpia texmex-ruokia. Viime viikolla julkaisin rapeiden, makoisan mausteisten kanelitortillasipsien reseptin.


Ne olivat meillä suuri hitti ja innostivat kokeilemaan myös helppoja, suolaisia za'atar-maustettuja tortillasipsejä. Za'atar-tortillasipsit maistuvat sellaisenaan, keiton tai salaatin kanssa sekä esim. labnehiin eli valutettuun turkkilaiseen jugurttiin dipattuna.


za'atar-tortillasipsit

za'atar-tortillasipsit



Za’atar-tortillasipsit


0,5 dl ruokaöljyä

0,5 dl za’atar-maustetta

8 tortillaa


Za'atar-mauste


1 rkl jauhettua kuminaa

2 tl kuivattua meiramia

1 rkl jauhettua kuivattua timjamia

1 rkl sumakkia

1 rkl paahdettua seesaminsiemeniä

1 tl suolaa

1 tl tuoretta jauhettua mustapippuria


Sekoita kaikki ainesosat pienessä kulhossa.

Käytä välittömästi tai säilytä tiiviissä astiassa enintään 3 kuukautta. Za’atar sopii myös mm. salaattien ja keittojen mausteeksi.



Kuumenna uuni 180 asteeseen.


Sivele tortillat öljyllä.

Ripottele za’atar-seosta tortillojen päälle.


Leikkaa tortillat (pizzaleikkurilla) viipaleiksi  ja laita kolmiot yhtenä kerroksena suurelle uunipellille.  

Paista 8-10 minuuttia.


Nauti sellaisenaan tai esim. labnehin eli valutetun turkkilaisen jugurtin kanssa.