Nyt on ihan parasta aikaa syödä luonnon kasveja. Ihan kaikkea ei kannata kuitenkaan laittaa suuhun, vaan ottaa ensin selvää onko kasvi syötävä. Netistä löytyy hyvin tietoa ja villiyrttikirjojakin on julkaistu paljon viime vuosina. Koirien ulkoilupolkujen ja teiden vieriä kannattaa tietysti myöskin vältellä.
Seuraan villiruokaguru Sami Tallbergia Instassa. Ainakin aiemmin hän asui ihan samoilla kulmilla Helsingissä ja keräili samoista paikoista kuin minäkin. Viime viikolla hän hehkutti Instagramissa ajankohtaisista villiyrteistä litulaukkaa. En ollut koskaan kiinnittänyt koko kasviin huomiota, vaikka sitä kasvaa runsaasti ihan takapihallakin. Olen kerännyt maultaan valkosipulilta vivahtavaa litulaukkaa nyt parina päivänä salattiin ja pestoon.
Peston voi tehdä myös vaikka nokkosesta, siihen voi myös lisätä basilikaa maun mukaan.
Litulaukkapesto
½ l löyhästi pakattuja, huuhdeltuja litulaukan lehtiä
1/2 dl oliiviöljyä
pieni kourallinen kurpitsansiemeniä
1/2 dl parmesaania
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Lisää öljyä, jos haluat pestosta juoksevampaa.
Wild food is in season right now in Finland.
I had neverf heard of wild garlic mustard, but saw Finnish wild food guru Sami Tallberg's photo of it in Instagram. I know he lives nearby me in Helsinki and forages in the same places as me for higly priced gourmet foods. I just stepped to my back yard, there it was; garlic mustard groving all over the place.
Wild garlic mustard pesto
½ l loosely packed garlic mustard leaves, rinsed
1/2 dl olive oil
1/2 dl shredded parmigiano reggiano
small handful of pumpkin seeds
2 garlic cloves
salt
pepper
Mix all in a mixer. If needed add olive oil for more running texture
1/2 dl olive oil
1/2 dl shredded parmigiano reggiano
small handful of pumpkin seeds
2 garlic cloves
salt
pepper
Mix all in a mixer. If needed add olive oil for more running texture