Tuotteet PR-näytteitä/Nivea
Niin ihana ja kaivattu kuin keväinen auringonpaiste onkin, viileinä, aurinkoisina kevätpäivinäkin on syytä suojata ihoa auringolta. Silloin palaa huomaamattaan herkästi, kun aurinko ei tunnut kuumottavan niin paljon. Keväthanget ovat "petollisia", niiden kautta auringonsäteet heijastuvat tehokkaasti.
Suomalainen ihotyyppi on vaalea tai hyvin vaalea, silti suuri osa ei suojaa ihoaan auringolta kuin satunnaisesti. Monet muistavat levittää aurinkosuojatuotteita ainoastaan lomamatkoilla ja silloinkin vain nimenomaisesti aurinkoa otettaessa. Kuitenkin myös kaupunkiolosuhteissa hyvä suojaus on paikallaan. Paistaa se aurinko urbaaneissakin olosuhteissa.
Nuorempana en pahemmin käyttänyt aurinkorasvoja, niistä ei silloin ammoisina aikoina puhuttu niin paljon. Jossain vaiheessa aurinkosuojasta alettiin puhua, mutta silloinkin suojakerroita 8 pidettiin jo korkeana! Ammoisen au pair-kesänä Yhdysvaltain Itärannikolla monet hämmästelivät, kun päivittäin lasten kanssa rannalla oleskellessa levittelin monta kertaa päivässä silloin kovin korkeana pidettyä kymppikerrointa omaan ja lasten ihoon. He olivat suorastaan huolissaan, etten rusketu. Kuitenkin, kun tulin syksyllä kotiin, veljeni oli todennut äidilleni "Onpa ruskea, ihan amerikkalaisen näköinen!". Olen käynyt nyt läpi noita tuon vuoden kuvia, olin todella ruskea, vähän liiankin. Onneksi käytin edes sitä kymppikerrointa uskollisesti.
Nyt käytän vähintään kolmenkympin kerrointa lisäten sitä päivän mittaan. Tässä iässä monella on etenkin kesäisin korostuvia maksaläikkiä. Itse olen niiltä ainakin tähän saakka säästynyt juuri tuon huolellisen suojaamisen takia. Talvi-ihoni on hyvin vaalea, pääosa kesän päivetyksestäkin tuleekin itseruskettavista.
Aurinkoista päivää!

Sain sopivasti kirkkaisiin kevätpäiviiin testiin nyt keväällä
kauppoihin saapuvia tuoksuttomia Nivea Sun Sensitive Immediate Protect-sarjan tuotteita,
jotka on kehitetty herkkäihoisille. Tuotekehittelyssä on kiinnitty huomiota
myös vaatteiden tahraantumisen vähentämiseen.
Nivea Sun Sensitive Immediate Protect Sun Lotion SK50+ on
kehitetty erityisesti herkkäihoisille suojaamaan ihoa aurinkoallergialta.
Nivea Sun Sensitive Immediate Protect Sun Spray SK30
-aurinkosuojasuihke sisältää välittömän, pitkäkestoisen suojan antavia, tehokkaita UVA/UVB-suodattimia, jotka suojaavat palamiselta ja ehkäisevät ihon ennenaikaiselta vanhenemiselta.
Erikoisesti pidän herkän ihon Nivea Sun UV Face Soothing
Sensitive SPF 50-aurinkovoiteesta. Voide on tarkoitettu kasvoille ja sitä voi
käyttää meikin alla. Voide suojaa, mutta jättää ihon raikkaaksi tahmaamatta.
Muista suojata myös korvat ja huulet! Yhdelläkin
kaupunkilomalla korvani kärähtivät, kun olin unohtanut niiden suojaamisen.
Korvien iho on ohutta ja herkkää, se palaa helposti, eivätkä palaneet korvat
todellakaan tunnu mukavilta.
Huulien rajaan saan auringossa helposti likatahroilta
näyttäviä pisamia, jotka ovat todella ärsyttäviä. Niiltä suojautunut jo
aiemminkin levittämällä huulille tarkoitettua aurinkosuojaa vähän huulten
rajojenkin yli. Labellon Sun protect SPF 30-huulirasvan tuubi tuli juuri
sopivasti. Huulten ohut iho on muutenkin herkkä auringolle, niiden suojausta
ei kannata unohtaa.
Joskus takavuosina kirjoittelin aurinkosuojista, yhden
anonyymin lukijan mielestä olin auringon vihaaja ja ilonpilaaja. Uskon
suurimman osan lukijoista kuitenkin olevan valistuneita auringonpaisteesta
iloitsijoita, jotka haluavat nauttia kevätauringosta, mutta vähän turvallisemmin.
Loppuun kerron vielä oudoimman kärähtämistarinani. Parikymppisenä olin ystäväni kanssa Ibizalla. Siellä oltiin tietysti rannalla miltei joka päivä, mutta jo silloinkin hakeuduimme varjoisaan paikkaan ja jotain suojaavaa aurinkovoidettakin oli käytössä. Sairastuimme toisella viikolla kuitenkin molemmat, hänelle nousi korkea kuume ja minulla oli keuhkoputkentulehdus. Lääkärireissun jälkeen jäimme päiväksi hotellille nukkumaan. Parin tunnin unosten jälkeen käännähdin niin että käsi osui vatsalle ja heräsin kihelmöivään tunteeseen. Aurinko oli nukkuessani kääntynyt paistamaan suoraan sänkyyn ja t-paidan helman noustua kaistale ihoa oli paljastunut. Olin palanut sängyssä nukkuessani, vatsassa oli kunnon punainen rantu! Palaa voi siis nopeastikin ja mitä oudoimmissa paikoissa!
Aurinkoista päivää!