Viisi viikon varrelta

Postaus sisältää saatuja PR-näytteitä*


Töihin paluu on ottanut aikaa ja energiaa ja blogi on saanut hieman vähemmän huomiota. Instagramia päivittelen kuitenkin miltei päivittäin, kannattaa siis ottaa @lumolifestyle seurantaan.






Hyvän startin arkiaamuihinkin antaa maukas ja ravitseva aamiainen. Tuorepuuro on kuulunut aamuihini jo vuosia. Arkisinkin käyn nappaamassa parvekkeelta muutaman syötävän kukan ja yrtinlehden annoksen kaunistukseksi. Kaunis aamiainen - parempi päivä.


Mezelautanen


paahdettu feta


Siippa on viisi viikkoa työkeikalla toisella puolella Suomea. Vaikka normioloissa kokkailen joka päivä mielelläni, yksin ollessa on vähän liian helppoa sortua voileipiin. Paahdoinkin heti ensimmäiseksi reilun satsin tomaatteja valkosipulin ja rosmariinin kanssa. Niiden ympärille on helppo tehdä salaatti tai mezeannos. Ostin Lidlin tarjouksesta viininlehtikääryleitä ja täytettyjä paprikoita. Tein myös nyt kuulemma trendikästä fetamoussea, paahdoin valkosipulia ja fetaa ja vaahdotin ne turkkilaisen jugurtin kanssa, maustaen sitruunamehulla ja pippurilla. En tiedä onko tämä "oikea" tapa tehdä fetamoussea, mutta hyvää tuli.


Kasinonrannan Paviljonki





Olen myös käynyt rantakahvilassa nauttimassa kesäfiiliksistä ja pikku illallisesta. Suosikkiannokseni, tulinen cole slaw oli jo loppu, mutta halloumileipäkin oli hyvää. Old Jamaica on muuten parasta ginger beeriä, siinä on tarpeeksi inkivääristä potkua. 


Guinotin  Creme Youth Perfect Finish SPF 50


Helleaallon aikaan ei pahemmin tullut meikattua. Töihin palattuani olen taas tehnyt tapani mukaan kevyen päivämeikin. Suosin kevyitä meikkivoiteita ja sävytettyjä päivävoiteita peittävän meikin sijaan. Nyt käytössä on Guinotin  Creme Youth Perfect Finish SPF 50*, kevyen sävyn kasvoille tuova suojakertoimellinen aikuiselle iholle suunnattu hoitovoide. Youth Perfect Finish cream kirkastaa kasvojen väriä. Voide on tuubissa valkoista, mutta iholle levitettynä kapseloitu väripigmentti vapautuu ja sävy sulautuu ihon omaan sävyyn. Hoitava voide suojaa auringolta, tasoittaa ihoa ja häivyttää pigmenttimuutoksia.


Pellavavaatteet


Chili

Humalaköynnös

Kesäkukat

Kotimainen viinirypäle

Lepopaikka puutarhassa

Lehtikaali

Tomaatit

Tänään järjestelin kotona ja vein tavaraa kierrätyspisteisiin. Lopuksi ajon Lapinlahteen sillä olisin halunnut ostaa leipomosta leivän. Leipomo Primo oli kuitenkin kiinni tänä sunnuntaina. Tyydyn siis kävelemään puistossa ja ihailemaan kasvipalstojen kukkaloistoa. Vinirypäleitäkin kasvoi yhdellä palstalla. 

Puin päälle yli 20 vuotta vanhan Marlboro Classics pellavajakun jonka toin vintistä keväällä. En kuitenkaan olet käyttänyt sitä koko kesän aikana kun oli niin kuuma ettei pitkähihaisia vaatteita voinut ajatellakaan. Se sai lopulta nyt ainakin yhden käyttökerran tänäkin kesänä. 

Kuinka sinun viikkosi on sujunut?

Vanhanajan herukkakakku

Viime viikolla poimin anoppilassa mustaherukoita. Vanhoihin pensaisiin oli  yllättäen tullut enemmän marjoja kuin aikoin, välillä kahdesta pensaasta on saanut hädin tuskin muutaman desilitran marjoja. 

Marjojen poimiminen oli pakko lopettaa kesken, sillä jouduin mäkäräishyökkäyksen kohteeksi. Olen hyttysten ja mäkäräisten pistoksille melkoisen allerginen, nytkin jalkoihini nousi useampi kämmenen kokoinen, kuumottava ja kova paukaman. Marjat taitaisi saada helpommalla kaupasta.

Osa marjoista oli vielä kypsymättäkin, osan pakastin ja osan käytin tähän herkulliseen pikku herukkakakkuun. Tein kakun pienempään vuokaan kuin reseptissä ja puolitin taikinan sekä marjojen määrän.

Anoppini sanoin "hienostuneen makuiseen" kakkuun voi käyttää myös pakastemarjoja ja vaihtaa herukat vaikka vadelmiin. Ensi vuonna taidan kokeilla karviaisia.


vanhanajan herukkakakku


vanhanajan herukkakakku

Keikauskakku mustaherukat

Mustaviinimarjakakku







Vadelmakeikauskakku

5 dl mustaherukoita

400 g sokeria

200 g voita, pehmennettynä

2 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta

1 vaniljatangon siemenet

3 munaa

300 g jauhoja siivilöitynä

1½ tl leivinjauhetta, siivilöitynä

½ tl leivinsoodaa, siivilöitynä

60 g mantelijauhetta

2,5 dl maustamatona jugurttia

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Levitä herukat kevyesti voideltuun 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Ripottele 100g sokeria vadelmien pinnalle. Laita voi, loput sokerista, sitruunan kuori ja vaniljan siemenet kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella  8-10 minuuttia,  kunnes voivaahto on vaaleaa ja kuohkeaa.

Kaavi voivaahto kulhon reunoilta ja lisää munat, yksi kerrallaan, vatkaten hyvin jokaisen munan jälkeen. Lisää jauhot, leivinjauhe, leivinsooda, mantelijauhe ja jugurtti. Vatkaa alhaisella nopeudella kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin. Lusikoi seos herukoiden päälle vuokaan ja siloita taikinan pinta. Paista 45 minuuttia. Peitä löyhästi alumiinifoliolla ja paista vielä 40-45 minuuttia tai kunnes takina ei enää testattaessa tartu puutikkuun. Anna jäähtyä vuoassa kaksi tuntia. Kumoa kakku tarjoiluastialle ja poista varovasti irtopohjavuoasta. Kakusta riittää 8-10 hengelle.

Onko sinulla hyvää marjakakkureseptiä?

Ravintolakesä Helsingissä

Kesä ei ole vielä ohi, mutta lomani loppuessa ja Siipan lähtiessä yli kuukaudeksi työkeikalle toisaalle Suomeen ei minun tule välttämättä elokuussa syötyä ravintoloissa.  Ruoditaanpa kesän ravintolaelämyksiä siis nyt. 

Jo ennen loman alkua suunnittelin, että tällä lomalla käydään kotikaupungissa tavallista useammin ulkona syömässä, kun emme Ahvenanmaan-reissua ja muutamia päiväretkiä lukuunottamatta matkailleet. Ravintoloissa tulikin käytyä tiheämpään tahtiin kuin aikoihin, tästä tuli kunnon ravintolakesä.


Heinäkuun puolivälissä sain toisen rokotteenkin, joten ravintoloissa on voinut käydä huolettomammin mielin. Ruokaravintoloissa välimatkat muihin seurueisiinkin ovat olleet hyvät. 


Lauttasaari Kasinonranta Paviljonki






Lauttasaari Kasinonranta Paviljonki

Lauttasaari Kasinonranta Paviljonki

Eniten olemme syöneet kodin lähellä Lauttasaaren Kasinonrannan Paviljongissa; aamiaista, jäätelöä, iltapalaa. Rantavinkkipostauksessa kerroinkin jo rannan ravintolasta, jossa käytiin tänäänkin syömässä. 


green hippo Cafe Kallio aamiainen

green hippo Cafe Kallio aamiainen

green hippo Cafe Kallio


Aamiaista kävimme syömässä myös Kallion Green Hippo Cafessa. Kalliossa saimme jonkin aikaa etsiä paikkaa joka olisi vielä tarjoillut aamiaista, onneksi Green Hiposta sai yhdentoista maissa vielä aamiaistakin; smoothiet ja avokadoleipä. Lomalla aamiaiselle tulee lähdettyä myöhään, onko sinulla hyviä vinkkejä koko päivän aamiaista tarjoilevista paikoista Helsingissä? 


Lily Lee ravintola Helsinki

Lily Lee ravintola Helsinki

Lily Lee ravintola Helsinki

Lily Lee ravintola Helsinki

Lily Lee ravintola Helsinki

Lily Lee ravintola Helsinki

Lily Lee ravintola Helsinki

Lily Lee ravintola Helsinki


Voitin talvella Pauligin etäkokkikoulussa lahjakortin Tomi Björckin taiwanilais-tyyppistä ruokaa tarjoilevan Lily Lee - ravintolaan Tomin valittua kuvani yhdeksi kolmesta parhaasta. Heinäkuussa lahjakortti käytettiin. Söimme useiden pikkuannosten runsaan Lily Lee-menun.

Lahjakortin kanssakin illallinen juomineen oli melko arvokas, mutta maukas "kerran kesässä" - kokemus.


Pub Ludvig pop up-El Cocinero Summer Terrace.


Espanjasta inspiroituneita tapasannoksia tarjoilee Pub Ludvigin rennolla kesäterassilla pop up-El Cocinero Summer Terrace. 


La Taperia Uudenmaankatu


Espanjalaisia pikku annoksia käytiin syömässä myös Uudenmaankadun uudehkon tapasravintolan La Taperiaan terassilla, jossa olemme käyneet syömässä jo aiemminkin

Grape wine bar Uudenmaankatu


Grape wine bar Uudenmaankatu


Myös Uudenmaankadulla sijaitsevan Grapen terassillakin söimme pieniä annoksia, jotka tuntuvat olevan nyt trendikkäitä. 

Uudenmaankadulla samassa korttelissa on useampikin kiva ravintola, joissa tulee syksyn aikana käytyä kunhan Siippa taas kotiutuu työmatkaltaan. 


Mamma Rosa Töölö

Mamma Rosa Töölö

Töölön klassikkoravintolassa - tai yhdessä niistä tuli myös syötyä lomalla kun lounastimme äidin kanssa Mamma Rosan terassilla. Vuosiin en ole Mamma Rosassa syönyt, ruoka oli oikein hyvää ja iltapäivällä oli kohtuuhintainen kolmen ruokalajin menukin tarjolla. 





Espoon Leppävaarassa sijaitseva, luultavasti Eliel Saarisen suunnittelema viehättävä vanha huvila Villa Lilla ei ole Helsingissä, mutta otetaan sekin tähän mukaan. Perjantaina kävimme mm. Murusta ja Pastiksesta tuttujen ravintoloitsijoiden uudehkossa ravintolassa lounasaikaan nauttimassa 12,50€ maksavan lounaan; katkarapurisottoa ja grillattua avokadoa. 


Oletko käynyt kesällä syömässä ulkona?