Tokion trendialueet osa 2

Lupailin aiemmin palata heinäkuun reissun matkaraporteissa Tokion vähemmän tunnetuille alueille. Emme kummallakaan Japanin matkalla ole käyneet esim. Tokyo Towerissa, vaan vietimme mieluummin aikaa näillä mielenkiintoisilla asuinalueilla.

Ensimmäisessä osassa Tokion mielenkiintoisista alueista esittelin Daikanyaman, Nakameguron sekä Yanesenin alueen, joka koostuu Yanakan, Sendagin ja Nezun naapurustoista.

Shimokitazawa



Shimokitazawa, kimono, Tokio

Shimokitazawa, tokio

Shimokitazawa

Shimokitazawa, tokio_ravintolat


Yhdessä Tokion tunnetuimmista "uusista" trendialueista, Shimokitazawassa kävimme jo viime kerralla. Kylämäinen "Shimokita" on Shibuyasta seitsemän minuutin junamatkan päästä, Shinjukun juna-asemalta Shimokitaan ajaa junalla kymmenessä minuutissa. Boheemi Shimokita on nuorekas, kapeiden katujen varsilla on paljon second hand-liikkeitä, pikku klubeja ja trendikkäitä vaateliikkeitä. Heinäkuun matkalla kävimme siellä aamiaisella Waffle Cafe Orangessa ja kiertelimme jonkin aikaa ennen kuin jatkoimme matkaa. Shimokitassa oli tuona päivänä miltei 40 astetta, en jaksanut ottaa siellä kuin muutaman kuvan, mutta aikaisemmalta käynniltä neljän vuoden takaa löytyy tuosta yllä olevasta linkistä lisää kuvia.


Kichijoji


kichijoji, tokio, tokionmatka

kichijoji, tokio_trendialue


Kichijoji mainitaan monella nettisivulla tokiolaisten mieluisimpana asuinalueena. Chuo-Sobu-junalinjan varrella, vain 13 minuutin junamatkan päässä Shinjukun asemalta sijaitsevassa Kichijojissa on iso Inokashira-puisto, eloisia kauppakatuja, ravintoloita ja kahviloita sekä Ghibli-museo. Kichijojin aseman pohjoisen uloskäynnin tuntumassa on "Harmonika alley", sokkeloinen ravintolakujien rypäs, jossa on hauska viettää iltaa käymällä syömässä pieniä annoksia muutamassakin paikassa.

Kichijojin alueelle olimme alunperin menossa ostamaan minulle Maker's Watch Knot -kelloa, mutta etsiessäni tietoa alueesta huomasin, että siellä voisi olla muutenkin mukava viettää iltapäivä.

kichijoji, tokio_kahvilat, japanilainen_kahvi
Pysähdyimme jääkahvilla Blackwell Coffeessa ennen kello-ostoksia. Japanilaiset ovat tunnettuja teenjuonnistaan, mutta he ovat myös varsinaisia kahvihifistelijöitä. Tässäkin paikassa kahvi valmistettiin pieteetillä.

gyoza, kichijoji, tokio_ravintolat
kichijoji_restaurant, gyoza
Kelloliikkeestä tullessamme lounastimme Ichien Honten -ramenkuppilassa. Pienessä kymmenen paikan ravintolassa on ramenin lisäksi tarjolla on gyoza -taikinanyyttejä, joita söimmekin lounaaksi. Gyozia oli kahta kokoa ja kieliongelmien takia päädyimme tilaamaan annoksen sekä jätti- että pienempiä gyozoita, molemmat samalla possutäytteellä. Hyviä olivat, joten ei harmittanut, että niitä tuli vähän enemmänkin. Tullessamme ravintolan kaikki paikat kahta lukuunottamatta olivat täynnä, mutta ruokailijat eivät aikailleet. Hetken päästä kaikki muut asiakkaat olivat suunnanneet takaisin työpaikoilleen.



Little Rascals-leipomosta piti vielä ostaa muffini ihan ulkonäön takia.

Kichijojin piti palata Harmonika Alleyn ravintoloihin syömään joku ilta, mutta niin vain kävi, ettemme ehtineet. Seuraavalla kerralla sitten, toivottavasti sellainenkin vielä tulee.

Kichijojista löytyi muuten myös suomalaisväriäkin; Marimekolla ja Arnold's Doughnutilla oli siellä liikkeet.


Koenji

koenji, tokio

koenji, tokio







Chuo-Sobu-linjan varrella Shinjukusta matkatessa ennen Kichijojia sijaitsee boheemi ja Kichijojia rosoisempi Koenji, joka on tunnettu punk- ja rockklubeistaan, kasvisravintoloistaan ja aseman seudun yakitoripaikoista ja izakaya-kuppiloista. Aseman läheltä löytyy myös autenttisia, ei turisteille sunnattuja jukatakauppoja ja mm. edullisia laukkuliikkeitä. Koenjissa pysähdyimme matkalla Kichijojiin.


Tokiossa voi myös viettää päivän ilmaisen, yksityisen Tokio-oppaan kanssa. Ensimmäisellä matkallamme Tokiossa kävimme mm. Sugamon "vanhojen rouvien ostoskadulla" oppaamme Ichiron kansssa.

Pistä vinkit talteen, jos olet matkaamassa Tokioon.

Lue kaikki Japani-postaukseni - myös edelliseltä matkalta.

8 kommenttia :

  1. Mielenkiintoisia alueita olette löytäneet reissulla. Serkkui aloittaa taas työt Tokiossa joten jospa seuraavan kolmen vuoden sisällä pääsisin minäkin matkustamaan elämäni ensimmäisen kerran Aasiaan ja Japaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos paikallinen "opaskin" löyty, kannattaa ehdottomasti mennä, Tokio tosiaan on matkan arvoinen.

      Poista
  2. Shimokita kuulostaa ja näyttää alueelta jossa minä viihtyisin. Ostaisin kylmän juoman ja etsisin kadun varrelta paikan, jossa istuisin ja ihailisin ihmisiä ja tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shimokita on hauska, siellä voi tosiaan seurailla elämänmenoa ja ohikulkijoita.

      Poista
  3. Tokio on niin mielenkiintoinen, olisipa mahdollisuus lähteä sinne joskus ihan lomailemaan. Hyvät ja napakat
    raportit olet kirjoittanut käymistänne kohteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä alueista on oppaissa ja matkablogeisssakin aika vähän tietoa, silti ne ovat käymisen arvoisia

      Poista
  4. Voi kun iski gyoza himo, itse ei jaksa väkertää, pitänee löytää joku kiva take away paikka! Miten muuten nuo vaatteiden koot, kun ihastelin tuota pitkää mekkoa, onko siellä tarjontaa länsimaisille hieman rinnakkaammille ja harteikkaammille ihmisille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteet ovat pääasiallisesti hyvin pieniä, mutta toisaalta kesävaatteista löytyy kaikenlaisia väljiä huituloita. Pakon edessä kun jouduin etsimään varavaatetta löysin jopa itselleni väljän pellavapaidan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.