Olen pitkästä aika innostunut leipomaan. Nämä sämpylät valmistuivat samalla reseptillä, jolla leivoin patonkeja. Tein taikinan illalla, pyyhkeellä ja kelmulla peiteltynä taikina kestää hyvin myös yön yli kohotuksen. Koska olin eiliseen saakka yksin kotona, pakastin osan sämpylöistä ja olen sulatellut niitä yksitellen aamiaiselle.
Valio julkisti lehdistölle kuluneella viikolla paluunsa jäätelömarkkinoille kymmenen vuoden tauon jälkeen Jäätelöfabriikki-konseptilla. Oulussa valmistettavien premiumjäätelöiden makuina ovat kreisi kinuski, mansikka-basilika, mustikka-ruis, porkkanakakku, macchiato-suklaa ja salmiakki-chili. Suosikkini oli minun suussani lempeän tulinen salmiakki-chili ja kakkosen tuli suolainen kreisi kinuski, tosin jälkeenpäin huomasin, etten niistä ehtinyt ottamaan jäätelönhimoissani kuvaa. Tällaisia raidallisia purkkeja kuitenkin, kauppoihin tulossa maaliskuussa. Salmiakki-chilin tulisuuden asteesta tuli keskustelua, osan mielestä jäätelössä oli selvää potkua, toisten mielestä chili tuntui hyvin mietona. Tulisuuden aistimisessa on selvästi eroja.
Jäätelölanseeraus lumisena pakkaspäivänä ei ole kuulemma lainkaan outoa, suomalaiset kun monista muista kansakunnista poiketen syövät jäätelöä tasaisesti läpi vuoden.
R-kioski muisti perjantaina vegaanisella lounaalla*. Laatikossa olivat raikkaat mustikka-inkiväärimehu, libanonilainen linssi-tabbouleh-hummus-salaatti, falafel-wrap, sekä mango-kookos-kvinoapudding. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia ja mustikka-inkiväärimehu ja kvinoapudding gluteenittomia. Vegaanisuus todella on valtavirtaa nykyään. Ravintoloista saa vegaaniannoksia, tilaisuuksien tarjoilut ovat usein vegaanisia ja yleensäkin vegaaninen tarjonta on kasvanut joka puolella.
Siippa kotiutui työmatkaltaan eilen, minä vuorostani lähden huomenna neljäksi päiväksi Pariisiin työmatkalle. Koetan selvitä jonkinlaisella kapselipuvustolla. Näille helmikuun messumatkoille yleensä voikin pakata vähemmän kuin syyskuun messureissuille. Silloin jään yleensä viettämään muutaman päivän vapaa-aikaakin Pariisiin ja kun säätkin voivat vaihdella huimista hellelukemista viileisiin iltoihin, täytyy erilaisia vaihtoehtoja olla enemmän mukana. Nyt luvassa taitaa olla lunta ja liikennekaaosta, joten parasta varustautua lämpimällä kerrospukeutumisella, josta voi tarpeen mukaan keventää.
Instagramin puolelle ehdin ehkä päivittämään Pariisin-fiiliksiä, mutta toivottelen jo etukäteen hyvää ystävänpäivää. Ihanaa, että jaksatte seurata.
Miten sinun viikkosi on sujunut?
*saatu blogin kautta