*Sisältää saatuja PR-näytteitä
Viimein kelit ovat olleet kesäisiä. On jo aikakin, ollaanhan nyt toukokuun lopusa.
Naapurikerrostalon piha jatkuu suoraan ilman aitoja taloyhtiömme pihasta. Rouva naapuritalosta pahoitti pari päivää sitten mielensä kun kuvasin HEIDÄN kukkiaan 10 m "rajan" toisella puolen, toki koskematta niihin tai muutenkaan pihaa vahingoittamatta. Hän vihjaili, että kukkapenkistä puuttui kukkiakin, vaikka se on kyllä vuosia ollut harva hänen osoittamistaan kohdista. Tämä suhtautuminen vähän yllätti, sillä naapurusto on yleensä hyvin leppoisa ja ystävällinen. No, kaipa joka naapurustosta yksi naapurikyttääjä löytyy. Omakotitalojen pihoille tai aidatuillealueille en tietenkään mene, mutta nyt olin alueella jossa perheet oleskelevat paljon päivittäin.
Naapurin kukkia olen vain ihaillut, mutta villiyrttejä mm.
ravioleihin ja pestoon olen keräillyt kaupungin joutomailta.
Kuusenkerkät lohen marinointiin Siippa toi vanhempiensa pihakuusista. Ruohosipuliakin kasvaa villinä lähistöllä monessa paikassa.
Totesin pari viikkoa sitten, etten taida ostaa enää leikkokukkia ennen syksyä vaan tyytyä luonnon, puutarhojen aja oman parvekkeen kukkien ihailuun. Viime viikonloppuna kuitenkin löysin nipun inkaliljoja kahdella eurolla. Tiesin näiden olevan vielä kestäviä kukkia, joten vielä yksi kimppu päätyi kotiin ruokapöydälle. Yli viikon kukittuaan kimppu on vielä tuoreen raikas.
Perjantaina postissa odotti mukava yllätys, pr-näytteitä By Raililta. Pro Glow Perfecting Brightener* tuo hehkua kasvoille, Pro Glow Perfecting Face Mist* kiinnittää meikin ja varmistaa pitkäkestoisen lopputuloksen. Raili oli myös valinnut huulipunasävykseni ruusuisen värin Rose 010. Aikuisille naisille kehitetty, pitkäkestoinen Pro Glow Perfect Lipstick*-huulipuna sopii täydellisesti aikuiselle naiselle, se kosteuttaa ja hoitaa huulia. Sävykin on sopivan raikas.
Eilinen oli ensimmäinen oikea kunnon kesäpäivä, viimein! Samalla nyt tekisi mieli pysäyttää luonto hetkeksi, kaunein kukinta etenee niin nopeasti. Tämä keväinen kukkaryöpsähdys vaikuttaa minuun aina syvästi.
Kauniin päivän kruunasi ensimmäinen al fresco-illallinen parvekkeella. Ulkona syöminen kolean kevään jälkeen tuntuu suorastaan ylelliseltä.
Oletko jo syönyt ulkona, haluaisitko pysäyttää ajan edes hetkeksi juuri nyt, kaikesta huolimatta?