Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokamatka Italiaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokamatka Italiaan. Näytä kaikki tekstit

Viinitilamajoitukset ja vuoristoreitit Italian Emilia Romagnassa

Viime kesänä ensimmäinen yhteinen loma ulkomailla koitti ensi kertaa kahteen ja puoleen vuoteen. Ihanaa odotuksen tunnetta, tutkimista ja suunnittelua. Olen aina halunnut varata matkan ajoissa, äkkilähtöjä on ollut harvemmin. Nautin matkojen suunnittelusta ja odotuksesta.


Emilia Romagna


Halusimme viettää Bolognan, Firenzen ja Sienan jälkeen muutaman päivän myös maaseudulla ajellen. Ajatus oli tyssätä ensimetreillä kun googlailimme vuokra-autoja Toscanasta. Moni pienempi vuokraamo on mennyt konkurssiin viime vuosina ja loputkin ovat vähentäneet autojen määrää. Turismin virottua nopeasti kesällä 2022 kysyntä ja tarjonta eivät ihan kohdanneet ja autojen hinnat olivat hyvin kalliita. Halvin ja pienin autokin oli 160€/vuorokausi. Emme voineet olla vertaamatta avo-Audiin, jonka vuokrasimme Saksassa viisi vuotta sitten 37€/vuorokausi. Täytyy kuitenkin muistaa, että aika ja maakin oli toinen. Lopulta sain idean kurkata, mitä auton vuokraaminen maksaisi Emilia Romagnan puolella. Maakuntaa vaihtamalla hinnatkin laskivat. Bolognasta löysimme Ford Focuksen seitsemälläkympillä. Olimme myös lentämässä Bolognasta kotiin, joten auton palauttaminen sinne oli järkevää.

Emilia Romagna vuoristo


Maatilamajoitus eli agriturismo on loistava tapa päästä tutustumaan Italian maaseutuun ja elämänmenoon. Hain Emilia Romagnan maakunnasta majoituksia etsiessäni Google mapsista haulla "agriturismo" ja kuvien sekä arvostelujen perusteella löysin useampia mukavan oloisia viinitiloja, joissa oli myös majoitusmahdollisuus. Lentomme kotiin lähti siis Bolognasta ja olin tutkaillut myös Emilia Romagnan majoitusten olevan halvempia kuin enemmän turistien suosiossa olevan Toscanan. 


Dozza taidekylä Emilia Romagna Italia

Dozza taidekylä Emilia Romagna Italia


Ensimmäistä majoituspaikkaa kohden suuntasimme sata kilometriä Bolognasta autolla ensin koilliseen kohti rannikkoa, matkalla pysähdyimme keskiaikaisessa Dozzan taidekylässä, joka on tunnettu seinämuraaleistaan. Muraalien malaaminen alkoi vuonna 1960, ja se on vuosikymmenten aikana muokannut Dozzan imagoa tehden muinaisesta keskiaikaisesta kylästä innovatiivisen ja jatkuvasti kehittyvän taiteen keskuksen.


Villa Venti maatilamajoitus agriturismo Emilia Romagna Italia

Villa Venti maatilamajoitus agriturismo Emilia Romagna Italia

Villa Venti maatilamajoitus agriturismo Emilia Romagna Italia










Olin varannut yhden yön majoituksen viinitila Villa Ventistä, joka oli saanut hyvät arviot Tripadvisorissa, Googlessa ja hotellivarauspalveluissa, muutaman kymmenen kilometrin päähän Riminiltä.

Villa Venti viininviljelijäperhee pienehkö tila, he uskovat omin käsin rakennettuun tulevaisuuteen ja yhteyteen ympäröivään luontoon sekä vuodenaikojen rytmiin. Tilalla viljellään viiniä ja alkuviljoja kahden huoneen majoituksen lisäksi.

Villa Venti maatilamajoitus agriturismo Emilia Romagna Italia

Kiemurtelevien kukkuloiden ja Rubicon-joen välisillä alueilla on aina ollut kukoistavaa viininviljelyä. Villa Benton tilalle istutettiin alueelle tyypillisiä viiniköynnöksiä sekä ikivanhoja viljalajeja. Villa Ventissä kasvatetaan viiniä ja alkuviljoja luonnonmukaisia periaatteita noudattaen, rypäleinä on sangiovesea, famosoa ja centesiminoa.

Villa Venti maatilamajoitus agriturismo Emilia Romagna Italia

Tilan kahdessa majoitushuoneessa ei ole televisiota eikä tupakointi ole sallittua. Terassilta on laakson ja viljelmien yli Rocca di Longianon keskiaikaiseen kylään, jossa kävimme syömässä. Villa Ventissä ei ole illallisruokailua. Sattumoisin samana iltana kylässä järjestettiin myös ilotulitus jonkin pyhimyksen kunniaksi, se näkyi hyvin terassillemme. Tilan emäntä Manuela puhui englantia välttävästi, mutta hänenkin kanssaan pääsimme juttuun. Hänen tyttärensä osasi kieltä hyvin ja juttelimmekin pitkään.

Villa Venti


Villa Venti maatilamajoitus agriturismo Emilia Romagna Italia


Aamiaisella on tarjolla joko Manuelan leipää tai parhaasta paikallisesta leipomosta hankittua leipää,  lähialueen juustoja ja leikkeleitä sekä omista hedelmistä valmistettuja marmeladeja. Söimme myös uskomattoman meheviä lähirinteillä kasvaneita persikoita.





:milia Romagna pikkukaupunki
:milia Romagna pikkukaupunki

:milia Romagna pikkukaupunki

:milia Romagna pikkukaupunki

:milia Romagna pikkukaupunki

Villa Ventistä ajoimme vuoristojen yli takaisin länteen päin. Kahdeksi viimeiseksi yöksi olimme thneet varauksen lähemmäksi Bolognaa Corte d'Aibon viinitilalle. Matkalla oli siltatyömaita, joita Google Maps ei tunnistanut, onnistuimmekin kerran ajamaan ympyrän ja päätymään umpikujaan sekä moottoritien tietullille, josta olisi päässyt läpi vain Telepassilla. Sieltäkin onnistuimme pääsemään pois ja takaisin pienemmille paikallisteille. Reitti oli tosin sen verran mutkainen ja vuoristoinen, että parinsadan kilometrin ajomatkaan meni koko päivä pysähdyksineen, mutta kiirehän ei ollut ja halusimme ihailla upeita vuoristomaisemia. Lounaan söimme pikkukaupungissa, jossa pesimme ja kuivasimme lounaan aikana myös vaatteemme läheisessä itsepalvelupesulassa, välillä pysähdeltiin valokuvaamaan ja syömään jäätelöä.

Viinitilamajoitus Corte d'Aibo Emilia Romagna Italia

Viinitilamajoitus Corte d'Aibo Emilia Romagna Italia
Viinitilamajoitus Corte d'Aibo Emilia Romagna Italia

Viinitilamajoitus Corte d'Aibo Emilia Romagna Italia

Viinitilamajoitus Corte d'Aibo Emilia Romagna Italia

Viinitilamajoitus Corte d'Aibo Emilia Romagna Italia

Viinitilamajoitus Corte d'Aibo Emilia Romagna Italia


Noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Bolognasta sijaitsevassa Corte d'Aibossa on kaksitoista huonetta. Alueella on "biojärvi", makean veden luonnonvesiallas, jossa mekin uimme. Tälläkin tilalla tuotannon perustana on luonnonmukainen ja biodynaaminen maanviljely. Tilalla on myös ravintola, mutta harmiksemme se olikin kiinni, vaikka nettisivujen ja Facebookin tietojen mukaan ravintolan olisi pitänyt olla auki. Ajoimmekin läheiseen pikkukaupunkiin syömään. Huomasimme useammassa paikassa, etteivät aukioloajat välttämättä pitäneet paikkaansa. Mm. yhden balsamicotilan suljetulla portilla kävimme kääntymässä. Kannattaa ottaa yhteyttä etukäteen ja varmistaa aukioloajat.

Molemmilta tiloilta ostimme viinejä mukaan. Niitä on ollut mukava maistella syksyn ja talven aikana ja muistella kuumaa, kesäistä Italiaa. Emilia Romagnassa tulikin maisteltua nimenomaan paikallisista rypäleistä tehtyjä viinejä. Italiassa onkin paljon enemmän rypälelajikkeita kuin esim. Ranskassa ja paikalliset lajikkeet ovat maakuntien ylpeydenaiheita.



Alessandro Fedrizzi viinitila Emilia Romagna

Alessandro Fedrizzi viinitila Emilia Romagna

Alessandro Fedrizzi viinitila Emilia Romagna

Alessandro Fedrizzi viinitila Emilia Romagna
Alessandro Fedrizzi viinitila Emilia Romagna





Ennen matkaa etsiskelin myös viinitiloja matkan varrelta ja törmäsin Alessandro Fedrizzin pieneen tilaan. Matka taittui yöpymispaikan viereisen Abbazia di Monteveglion luonnonpuiston vuorten yli. Meidän olisi kai pitänyt sopia tällekin viinitilalle käynti, mutta meidät otettiin lämpimästi vastaan; istutettiin varjoon rinteeseen köynnösrivistöjen yläpuolelle ja eteemme kannettiin sekä talon viinejä ja vähän syötävääkin.

Food & drink magazine valitsi 28-vuotiaan Alessandron kolme vuotta sitten 50 maailman parhaan viinintekijän joukkoon ja Slow Wine Guide Italian parhaaksi nuoreksi viinintekijäksi.

Alessandro oli hieman ujon oloinen, joten hänestä en kuvaa ottanut. Hän kertoi aloittaneensa jo 13-vuotiaana viininteon kokeilun vaikkei suvussa ole viininviljelijöitä - ensimmäisestä erästä tosin tuli viinietikkaa. Alessandro jatkoi Bolognan maatalousoppilaitokseen ja perusti samaan aikaan oman viinitilan, 17- vuotiaana hän valmisti ensimmäiset viininsä, nyt viiniä valmistuu n.  40000 pulloa vuodessa ja rypäleitä myydään lisäksi muille viininviljelijöille n. 200000 pullolliseen vuodessa; Colli Bolognesi Pignoletto DOCG kuohuviini Refermented in Bottle, Colli Bolognesi DOCG Pignoletto, Colli Bolognesi Pignoletto , Classic Method Extra Brut, Colli Bolognesi Barbera DOC, Colli Bolognesi Barbera DOC. Viljelyssä ollaan siirtymässä luomuun, sertifikaatin tila saa n. parin vuoden päästä.

Pari pulloa ostimme kotiin täältäkin. Mitä maksoivat viininmaistelut kahdelta ja tuliaispullot? Yhteensä 40€. Täälläkin saimme tosin pikku alennuksen, kun olimme kiinnostuneita ja ystävällisiä.

Haluan ehdottomasti tulevaisuudessakin matkoilla asua maatilamajoituksissa, mieluiten viinitiloilla. Saksassa ja Ranskassa olemme jo aiemmin majoittuneet viinitilalla seuraavaksi voisi olla kiva nähdä portugalilainen viinitila tai jonkun toisen alueen viinitiloja Italiassa.

Oletko käynyt viinititoilla, asunut maatilamajoituksissa ulkomailla tai vieraillut Emilia Romagnan alueella?