Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit

Pecorinokuorrutettua turskaa

Turska on aliarvostettu kala, käytetäänhän jopa tappiollisesta sijoituksestakin myös sanontaa "tulee turskaa". Turskasta saa kuitenkin herkullista ruokaa, mm. upean turska-annoksen söin Tallinnassa pari vuotta sitten.

Pecorinokuorrutettua turskaa tein päivälliseksi Siipan syntymäpäivänä ja hyvin se maistuikin synttärisankarille.

Voit käyttää ruokaan myös parmesaania tai muuta kovaa juustoa pecorinon sijaan. Pecorianoa löytyy mm. K-kaupoista ihan Pirkka-tuotemerkillä. Pecorino on suolaista, joten kala ei tarvitse erikseen suolaa.


kalaresepti


kalaresepti


kalaresepti

Pecorinokuorrutettua turskaa


500 g turskafileetä tai muuta valkoista kalafilettä
1/2 dl vehnäjauhoa
1/2 dl hienonnettua (lehti)persiljaa
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
½ sitruunan raastettu kuori
2 dl hienoksi raastettua pecorinojuustoa
1 tl tuoretta jauhettua mustapippuria

voita ja oliiviöljyä paistamiseen

tomaattikastike

1 sipuli
2 valkosipuli
öljyä
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl hunajaa
10 silputtua salvianlehteä
suolaa ja mustapippuria


Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli tomaattikastiketta varten.  Kuullota sipulia oliiviöljytilkassa kattilassa muutama minuutti ruskistamatta.  Lisää tomaattimurska, hunaja ja silputtu salvia.  Anna hautua noin 10 minuuttia, sekoita välillä.

Kääntele kalapalat vehnäjauhoissa.  Vatkaa muna kevyesti  syvällä lautasella  Sekoita munan joukkoon pecorinojuusto, persilja, valkosipuli, sitruunan kuori, suola ja pippuri.  Kääntele kalafileet munaseoksessa. Laita voita ja oliiviöljyä paistinpannulle.  Paista kalaa varovasti keskilämmöllä 3 - 4 minuuttia per puoli kalafilee paksuuden mukaan.

Tarjoile paistettu kala tomaattikastikkeen ja riisin kanssa.

Onko turska sinulle tuttu raaka-aine?

Taateli-Dalgona-kahvi

Huhtikuun instahittejä on ollut Dalgona-kahvi.

Vatkattu kahvi on suosittua Intiassa ja Macaossa. Olemme muutama suosi sitten Macaossa. En muista tällaista kahvia sieltä, sen sijaan latte art eli erilaiset kuviot ja eläinhahmo laten pinnalle taiteiltuna olivat suosittuja. 



dalgona

Dalgona-kahvin nosti nettisuosioon korealainen näyttelijä, Jung Il-Woo, joka tv-ohjelmassa ihastui Macaossa juomaansa vatkatuun kahviin ja kutsui sitä dalgonaksi, sillä kahvi muistutti häntä samannimisestä korealaisesta suositusta makeisesta. Dalgona on korealainen paahdetusta sokerista ja ripauksesta leivinsoodaa valmistettu makeinen, joka oli suosittu 70-80-luvuilla, mutta Dagona-kahvihypen myötä se taitanee nousta retrohitiksi Etelä-Koreassa.


dalgona

Koreassa suositun televisio-ohjelman innoittamana someen ilmaantui nopeasti kuvia ja videoita joissa vatkataan kahvivaahtoa. Sille on tietysti oma hashtaginsa #dalgonacoffeechallenge. Dalgona-kahvi tehdään 1-1-1-suhteella pikakahvijauheesta, sokerista ja kuumasta vedestä vatkaamalla  vaahto, jota nostellaan kylmän tai kuuman maidon päälle. Kahvi vaahto on kitkerän makeaa, maitoon sekoitettuna maut tasoittuvat. 

Dalgona-vaahdon jämäkkyys riippuu  seoksen vatkausajasta. Kauan vatkaamalla vaahdosta tulee napakkaa ja pursotettavaa, pehmeämpään vaahtoon riittää lyhyempi vaahdotususaika. Napakka vaahto on näyttävämpi, mutta pidän pehmeämmästä vaahdosta, joka on helpompi juomaa nauttiessa sekoittaa maidon joukkoon.

dalgona 

Vatkaa Dalgona-vaahto sähkövatkaimella. Valitse vaahdotukseeen mieluiten kapea vatkauskulho, jossa vaahto muodostuu nopeammin. Minulla on sauvasekoitin, jossa on myös vaihdettava vatkainosa. Käytän lautteen mukana tullutta korkeaa ja kapeaa kulhoa.  Ensi kerralla korvasin jo kolmanneksen sokerista taatelijauheella, sehän on hyvin makeaa. Seuraavan kerran korvasin sokerin kokonaan taatelijauholla, kahvivaahto muodostui taatelijauhetta käyttäessäkin hyvin. Taatelijauhoa saa ainakin Foodmarket Herkusta ja Ruohonjuuuresta. Maustoin kahvivaahdon vielä kanelilla ja kardemummalla.


dalgonakahvi

Taateli-Dalgona-kahvi

3 rkl pikakahvijauhetta

3 rkl taatelijauhoa tai sokeria 

3 rkl kuumaa vettä

(hyppysellinen kanelia ja kardemummaa)

jäitä

maitoa tai kasvimaitoa 

Yhdistä pikakahvijauhe, taatelijauhe tai sokeri ja kuuma vesi korkeassa, kapeassa kulhossa ja vispaa kunnes vaale ja kuohkea vaahto muodostuu. 

Täytä kaksi lasia jäillä ja maidolla.  Nostele Dalgona-vaahto maidon päälle ja tarjoile. Dalgona-vaahdon voi tarjota myös lämpimän maidon kanssa

Aromaattinen lammascurry


Tänä pääsiäisenä suvut eivät pääse kokoontumaan lammaspaistin pariin pääsiäispöytään, mutta lammasta voi tehdä pienemmällekin joukolle ja kokeilla vaikka uusia reseptejä. Nyt kokeilin lammasta intialaiseen tyyliin ja tein noin kilosta luullista lampaan niskakiekkoa aromaattista lammascurryä.

Lammaspaistia olen tehnyt viime vuosina samalla herkullisella reseptillä, sitä teen ehkä täksikin pääsiäiseksi, jonka vietämme kaksistaan.

Siippa on nyt vienyt maalla, juuri ja juuri Uudenmaan puolella asuville vanhemmilleen kauppakasseja kaupungista. Hän on jättänyt ruokakassit pihalle ja noukkinut sieltä mukaan appivanhempieni tutun lampurin kautta ostamaa lammasta. Pakkasessa on vielä lapaa ja paisti pääsiäiseksi.









Lammascurry


1 kg kiloa luullista lampaan lihaa, lapaa tms tai 2 ck luutonta lammasta
2 rkl oliiviöljyä
2 keskikokoista sipulilla hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl curryjauhoa
1 rkl jauhettua korianteria
1 rkl rouhittua kuminaa
1 tl rouhittua kardemummaa
1 tl suolaa
1 tlk tomaattimuskaa
2,5 dl lihalientä
1,5 dl kookosmaitoa tai turkkilaista jogurttia
Suolaa ja pippuria maun mukaan
(Kevyesti ruskistettuja sitruunaviipaleita)


Tarjoiluun

Basmatiriisiä
Jogurttia
Tuoretta korianteria
Salaattia tomaatista, kurkusta ja punasipulista.


Ruskista lampaan liha isossa padassa tai pannulla. Kun pannu on kuuma, lisää liha erissä ja ruskista joka puolelta. Ota ruskistetut lihat pannulta. Lisää sipulit, valkosipuli ja curry panulle ja kypsennä 3–5 minuutin ajan, kunnes sipulit ovat pehmenneet.

Palauta liha pannulle muiden raaka-aineiden kanssa (paitsi kookosmaito tai jogurtti, joka lisätään lopuksi). Sekoita, hauduta 45 minuuttia - 1 tunti, kunnes liha on pehmeää. Riivi liha irti luista, nosta takaisin pataan, sekoita joukkoon jogurtti ja tarjoile.

Tarjoile basmatiriisin, jogurtin, korianterin ja tomaatti-sipuli-kurkkusalaatin kera.
Juomaksi sopii intialainen lassi, vesi, olut sekä viineistä kuiva Riesling tai Gewurztraminer.

Mitä ruokaa sinä aiot tehdä pääsiäiseksi?

Hävikki-quesadillat

Näinä hamstrauksen aikoina on hyvä muistaa valmistaa ruoat niin, ettei hävikkiä synny. Säilyvimmät raaka-aineet voi säästää myöhemmäksi, helpoimmin pilaantuvat kannattaa syödä ensin.

Me syömme hävikkiruoka-annoksi muutenkin muutaman kerran viikossa kun keittoihin ja  munakkaisiin lisätään tähteitä ja pussinloppuja joita kotoa löytyy. Nyt kun kaupassakäyntiä on harvennettu minimiin, kuivakaappeihin, pakastimeen ja jääkaappiin on tullut kurkittua entistäkin tarkemmin ja kokeiltua erilaisia yhdistelmiä.



Kotoa löytyi kaapista paketillinen tortilloja ja tacomaustetta, pakastimesta pussillinen maissia, jääpalamuotissa pakastettua karamellisoitua sipulia sekä kypsennettyjä mustapapuja pussillinen. Jääkaapissa oli jugurttia sekä juustoraastepussin loppu. Tomaatteja meillä on miltei aina.

4 tortillaa
1,5 dl juustoraastetta

2 dl mustapapuja
2 dl pakastemaissia
tilkka öljyä ruskistamiseen
2 tl tacomaustetta
2 kuutioitua tomaattia tai 1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja puolitettuna.

Asettele tortillat pöydälle ja ripottele niiden pinnalle juustoraaste. Nosta loput kaksi tortillaa kansiksi.
Paahda quesadillat kuivalla pannulla kohtalaisella lämmöllä yksitellen molemmin puolin noin 2 1/2 minuuttia/puoli niin, että juusto sulaa.

Paahda tacomausteella maustettua maissia öljytilkassa muutama minuutti kunnes maissi ruskistuu hieman, lisää pavut pannulle lämpiämään vielä parin minuutin ajaksi. Sekoita tomaattikuutiot joukkoon lopuksi.

Tarjoile quesadillat vihanneksien kanssa, tarjoa lisänä turkkilaista jugurttia (jonka voi maustaa karamellisoidulla sipulilla) sekä tuoretta korianteria.




Avokadopestopasta

Avokadopasta taitaa olla koko kansalle tuttu, mutta avokadosta voi tehdä myös pestoa, jonka voi sekoittaa pastan joukkoon tai levittää voileivän päälle.

Maalla anoppilassa teen kasvisvoittoista ruokaa, anoppini ei syö lihaa. Nyt emme anoppilaan pääse yli seitsemänkymppisten appivanhempien ja Tarmo-koiran seuraksi, tämänkin ruoan tein jo useampi viikko sitten viimeksi maalla ollessame.


pastaresepti



pastaresepti

pastaresepti

Avokadotahna

Avokadotahna

Avokadotahna


Avokadotahna maistuu sellaisenaankin, sitä voi levittää vaikka leivän päälle, tai dipata kasviksia tahnaan.



Avokadopesto

1 avokado
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 ruukku basilikaa
1 dl oliiviöljyä 
1 dl parmesaanijuustoa raastettuna 
1 dl pinjan- tai kurpitsansiemeniä 
pippuria ja suolaa


Kuori ja kuutioi avokado, raasta sitruunasta pesty kuori, purista sitruunasta mehu. Laita tehosekoittimen kulhoon avokadokuutiot, sitruunan mehu ja raastettu kuori, basilika, kurpitsansiemenet, oliiviöljy, parmesaanijuusto, pippuria ja suolaa maun mukaan.

Käytä tehosekoitinta kunnes aineksista on muodostunut tasainen tahna. Keitä pasta ohjeen mukaan. Sekoita avokadotahna lämpimän pastan joukkoon. Voit lisätä annokseen avokadokuutioita ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Kylmänostatetut patongit

Tuore leipä, onko mitään maukkaampaa? Vielä lämpimän leivän rapea kuori, sitkeän pehmeä ja kuohkea sisus...

Olet tehnyt patonkia monella metodilla, blogissa on ollut ohjeet mm. neljän tunnin patonkeihin ja "Leipänatsin patonkeihin". Nyt kokeilin vuorokauden kylmänostatusta. Tein taikinan perjantaiaamuna ja lauantai-iltapäivänä söimme lämmintä leipää. 

Leipänatsi eli leipäkirjan kirjoittaja oli resepteissään hyvin tarkka jauhoista, minä otin nyt niitä kotona sattui olemaan eli puolet pizzajauhoja, puolet erikoisvehnäjauhoja. Erinomaista tuli näinkin. 


patongit, parhaat_patongit

patongit, parhaat_patongit

patongit, parhaat_patongit

patongit, parhaat_patongit

patongit, parhaat_patongit

patongit, parhaat_patongit


Kylmänostatetut patongit


3,5 dl vettä, 45 ° C
1 tl  kuivahiivaa
7,5 dl jauhoja
2 teelusikallista suolaa
ruokaöljyä kulhon öljyämiseen
1,5 dl vettä uuni kestävässä astiassa

Sekoita vesi ja hiiva suuressa kulhossa. Anna seisoa, kunnes hiiva-vesiseos vaahtoaa hieman, noin 10 minuuttia. Lisää jauhot ja sekoiteta haarukalla, kunnes kaikki jauhot ovat imeytyneet veteen. Anna taikinan seistä kulhossa noin 20 minuuttia.

Lisää suola, siirrä taikina kevyesti jauhotetulle työpöydälle ja vaivaa, kunnes taikin on sileä ja joustava, noin 10 minuuttia. Voit käyttää myös yleiskonetta vaivaamiseen. Siirrä taikina kevyesti öljyttyyn kulhoon, peitä kulho muovikelmulla ja aseta kulho vedottomaan paikkaan, vaivaa taikinaa kevyesti käsin kolme kertaa puolen tunnin välein.


Nosta taikinakulho jääkaappiin vuorokaudeksi.

Nosta taikinakulho jääkaapista, anna seistä huoneenlämmössä noin tunnin ajan. 


Kuumenna uuni 240 C ° asteeseen. Nosta taikina kevyesti jauhotetulle työpöydälle ja leikkaa kolmeen samankokoiseen palaan. Muovaa jokaisesta taikinapalasta noin 30*30 cm levy, taittele reunat keskelle ja nipistä patongin päät suppuun. Nosta patongit jauhotetulle leivinpapeille tasaisien välimatkojen päähän toisistaan.


Laskosta leivinpaperi poimulle patonkien väliin ja laita molemmille reunoille vielä tiukasti rullatut keittiöpyyhkeet. Näin taikina nousee ylöspäin, eikä leviä sivusuuntaan. Peitä kevyesti muovikelmulla. Anna nousta noin 50 min, kunnes patongit ovat kohonneet. Poista pyyhkeet ja vedä leivinpaperi suoraksi. Leikkaa saksilla neljä viiltoa kuhunkin patonkiin.

Nosta leivät uunipannulle tai paistokivelle uuniin. Laita vesiastia uunin pohjalle (tämä tuottaa höyryä, joka auttaa rapean kuoren muodostumista). Paista patonkeja kunnes ne ovat tummanruskeita ja rapeita, 20-30 minuuttia.


Onko lämmin leipä sinunkin herkkuasi? 

TexMex-kokkikoulussa

Pressitilaisuus Paulig

Viime viikolla makumatkailtiin Paulig Kokkikoulussa Flavour Studion tiloissa Teurastamolla.



santamaria_texmex

Tuoreen tutkimuksen mukaan Tex Mexin suosion salaisuuksia ovat ruoan maukkaus, valmistamisen helppous sekä yhdessä valmistaminen. Kokki Pipsa Hurmerinnan johdolla kokkailimmekin yhdessä TexMex-makuja. 


santamaria_texmex

Muistan hyvin kuinka TexMex  oli kuuminta hottia 90-luvulla, edesmenneessä Cantina Westissä käytiin silloin syömässä aina kuin mahdollista. Aupair-vuotenani Yhdysvaltojen Connecticutissa kävimme muiden au pair-tyttöjen kanssa usein lähikaupunkien TexMex-paikoissa, mutta tutustuimme myös aitoihin meksikolaisiin ruokiin. Muutama vuosi myöhemmin  Kalifornian kesäharjoittelussa tuli tutustuttua myös Cali-Mexiin eli reiluun avokadon käyttöön, runsaisiin jättiburritoihin ja kalaan, mereneneläviin ja kasviksiin meksikolaisin vivahtein.

Eniten TexMexiä syödään kuitenkin kotona. TexMex-ruoka valmistuu kotona nopeasti ja jokainen voi koota oman annoksensa makunsa mukaan.



santamaria_texmex

santamaria_texmexKokkikoulun lomassa tutustuttiin vuoden 2020 ruoka- ja juomatrendeihin, maisteltiin kauden uusia makuja ja tutustuttiin kevään kuumimpiin kahviuutuuksiin. 


santamaria_texmex

santamaria_texmex

santamaria_texmex



Kontribuutioni kokkaukseen oli minulle uuden tuttavuuden jicaman kuoriminen ja tikuiksi leikkely jicama-veriappelsiinisalaattiin sekä maissintähkien letitys. Kokkeja oli niin paljon, että kaikilla oli sopivasti tehtävää ja ruoka valmistui nopeasti. 

Jicamaranuja olen joskus maistanut, muistaakseni juuri Kaliforniassa, mutta omassa keittiössä ne ole aiemmin käsitellyt tätä "Mehikon lantulta" näyttävää, raikkaalta ja hieman hernemäiseltä maistuvaa palkokasvia. Ohjeessa neljälle (alla) oli 3 jicamaa, mutta yhdestä lapsen pään kokoisesta jicamasta jäi vähän ylikin, vaikka salaatti oli mitoitettu parillekymmenelle eli raaka-aineita hankkiessa kannattaa ostaa pienehköjä kolme tai yksi keskikokoinen. 

Jicamaa voi syödä mm. salaateissa, sitä voi paahtaa ja uppopaistaa, nyt täytyy vain löytää sitä kaupasta: Saakohan sitä jostain isoista marketeista? 

santamaria_texmex

Chilillä maustettu jicama-veriappelsiinisalaatti

3 veriappelsiinia
3 rkl limen mehua
2 rkl omenaviinietikkaa
oliiviöljyä
ripaus Santa Maria -chilirouhetta (esim. Red hot chili flakes)
3 jicamaa
2 avokadoa
tuoretta korianteria suolaa
Santa Maria Tellicherry -mustapippuria 

Kuori appelsiinit ja irrota lihat fileinä - tee se kulhon yllä jolloin saat myös appelsiinin mehut talteen.
Laita fileet kulhoon ja lisää lime, etikka, oliiviöljy, chili, suola ja pippuri.
Kuori jicama ja leikkaa se tulitikuiksi ja lisää kulhoon.
Leikkaa avokado kuutioiksi ja lisää myös kulhoon. Sekoita.
Irrota korianterista lehdet ja lisää ne kulhoon. Silppua korianterin varret pieneksi silpuksi ja säästä koristeeksi.
Tarkista suola ja pippuri. Tarjoile. 


santamaria_texmex



Kokkikoulun huipentuma oli tietysti kokoontuminen yhteisen pöydän ääreen herkuttelemaan juuri kokkaamaamme ateriaa.


santamaria_texmex
santamaria_texmex
santamaria_texmex

santamaria_texmex
Tarjolla oli jicamasalaatin lisäksi paljon muutakin, kaikki tehtiin vegaanversioina.

Nachopelti siemennäkkäreistä ja savuinen pico de gallo
Paistetut nyhtökaurapyörykät, lämmin hummus & basilikakastike
Meksikolainen maissi ja tofupohjainen mandariini‘majoneesi'
Kahvigranita ja espresso-mantelikrokantti Olipa mukava ja maukas ilta, yhdessä tekeminen on kivaa ja TexMex-maut maistuvat aina! Onko TexMex makuusi, entä onko jicama tuttu?

Ricotta-päärynäleivät

Olen vuosien varrella monesti todennut olevani aamiaisfani. Matkoja suunnitellessakin käytän aikaa erityisesti hyviä aamiaispaikkoja etsiessä. Monta hyvää aamiaisideaa on tullu tuotuta "matkamuistona" reissuilta ympäri maailmaa.

Usein arkiaamun aamiainen on tuorepuuro, mutta välillä tekee mieli muutakin.

Ricotta-päärynäleivät on nopea koota, tätä makuyhdistelmää voi maistella siis kiireisenä arkiaamunakin.





Inkiväärihillon sijaan voit käyttää hunajaa, mutta kipakan makea inkiväärihillo antaa omanlaisensa maun. Ystäviltä joululahjaksi saatu inkiväärihillo maistui erinomaiselta ricotta-päärynälevän päällä.



Maultaan hieman hapanta ja raikkaan sitruksista, purppuran väristä sumakkia sai vielä joitain vuosia sitten lähinnä Lähi-Idän elintarvikkeita myyvistä liikkeistä, mutta nyt olen löytänyt sitä mm. Citymarketin maustehyllystä.




Ricotta-päärynäleivät


Hyvää leipää viipaloituna ja paahdettuna
1 prk ricottajuustoa
1 päärynä ½ cm viipaleiksi leikattuna
inkiväärihilloa tai hunajaa
sumakkia
tuoretta timjamia

Paahda hyvää (mieluiten hapanjuuri)leipää, levitä ricottajuustoa leipäviipaleille. Viipaloi päärynä leipien päälle, valuta päälle hieman hunajaa tai inkiväärihilloa. Ripottle lopuksi leivän päälle hieman sumakkia ja tuoretta timjamia.



Perunapizza vol. 2

Muistan hyvin kun tein ensimmäisen kerran perunapizzaa. Ajattelin, että perunapizza on parasta mitä olen koskaan syönyt tai ainakin parasta mitä olen koskaan itse tehnyt! Yksinkertaista ja ah, niin herkullista!



pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka
Olen aiemmin syönyt perunapizzaa ihan sellaisenaan, mutta nyt halusin pizzasta vielä ruokaisampaa ja lisäsin pizzan päälle burrataa, pestoa ja basilikanlehtiä. Perunapizza nousi vielä uusiin sfääreihin näillä lisukkeilla! Pellillisestä riitti kaksi isohkoa siivua neljälle illalliseksi ja kaikki tulivat täyteen.

Pestoreseptini blogin alkutaipaleelta kymmenen vuoden takaa on edelleen passeli, itse tosin teen aika näppituntumalla pestonkin mittailematta sen kummemmin.


pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka
Burratan sijaan pizzan päälle voi laittaa tuoretta mozzarellaa.

pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka




pizza, perunaruoka


Pizzapohjan teen aina Pizze-kirjan ohjeella ja annan taikinan nousta noin kolme vuorokautta jääkaapissa. Taikina saa nousta rauhassa ja siihen tulee loistava sitko. 00-jauhoja tai pizzajauhoja saa nykyisin ainakin kaikista isommista marketeista.


Pizzapohja

500 g “00”-vehnäjauhoja
3,5 dl kylmää vettä
3 g kuivahiivaa
10 g hienoa merisuolaa
10 g oliiviöljyä (reilu ruokalusikallinen)

Ota tilkka vettä erikseen (n. 10%) ja sekoita siihen hieno merisuola.
Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin ja lisää vesi (90%). Jos käytät tuorehiivaa, liuota se aluksi veteen ja vasta sen jälkeen jauhoihin. Vaivaa ensin käsin tai koneella, hiljaisella nopeudella noin 10 minuuttia.

Lisää suolavesi ja jatka vaivaamista, kunnes vesi on imeytynyt jauhoihin.

Lisää oliiviöljy ja jatka vaivaamista, kunnes öljy on imeytynyt taikinaan.

Vaivaa lopuksi taikinaa maksiminopeudella, kunnes taikina on joustavaa ja sileää eikä tartu käsiin. Jos vaivaat käsin, ota taikina pois kulhosta ja vaivaa pöydällä reippain ottein. Hyvä yleiskone on tässä kyllä kullanarvoinen, en varmaan jaksaisi/viitsisi vaivata tarpeeksi käsin ja siinä lopputulos kärsisi.
Koko prosessi kestää n. 20 minuuttia. Älä tingi vaivaamisajasta, jotta käymisprosessi käynnistyy kunnolla ennen jääkaappiin laittamista. Jos siirrät taikinan kylmään vaivaamatta, saattaa olla, ettei taikina ala nousta. Kuivahiiva toimii varmemmin kuin tuorehiiva, käytä myös mahdollisimman hyvälaatuista jauhoa.

Kun taikina on valmis, sulje se ilmatiiviiseen astiaan ja laita vihanneslokeroon noin vuorokaudeksi. Ota taikina jääkaapista ja muotoile palloksi. Käsittele taikinaa varoen niin, ettet riko ilmakuplia. Laita pallot vielä toiseksi vuorokaudeksi jääkaappiin (tai halutessasi vielä pidemmäksi ajaksi, jopa 2-3 päiväksi). Ota kohonnut taikina pois jääkaapista ja anna lämmetä omassa rasiassaan pari tuntia huoneenlämmössä, ennen kuin aloitat taikinan käsittelyn.

Lämmitä uuni 250 C asteeseen keskilänmölle.


Pizzan päälle

2 dl creme fraichea
4 isoa vahapintaista, kiinteää perunaa ohuelti viipaloituna
suolaa, pippuria
1 rl oliiviöljyä

Levittele puolet taikinasta käsin uunipellille. Taikina on elastista, se venyy hyvin rauhallisesti käsiteltynä. Älä kauli taikinaa.

Levitä creme fraiche (johon voit halutessasi sekoittaa ruokalusikallisen pestoa) pizzapohjan päälle. Taputtele perunaviipaleet mahdollisimman kuiviksi talouspaperilla ja puhtaalla keittiöpyyhkeellä. JOs perunaviipaleet ovat kovin kosteita, pizzapohjasta ei tule rapeaa. Levitä perunaviipaleet ohuesti pizzapohjan päälle.


Pirskottele oliiviöljy pizzan päälle, ripottele suolaa ja pippuria.

Paista pizza uunissa n. 15 min, kunnes perunaviipaleet ovat kypsyneet ja saaneet väriä ja pizzapohja on kypsä.

Pizzan viimeistelyyn

oliiviöljyä
2 burrata- tai mozzarellapalloa
pestoa
basilikanlehtiä

Selleri-taatelisalaatti

Selleri jakaa mielipiteitä; toiset tykkäävät, toiset eivät. Tämä taatelilla pehmennetty ja sitruunalla piristetty selleri-taatelisalaatti  on kuitenkin monen sellaisenkin mieleen jolle ei selleri muuten maistu.

Selleri-taatelisalaatista onkin tullut meille uusi suosikkisalaatti, jota on parin viikon aikana syöty jo neljä kertaa.


Salaatti



Salaatti

Salaatti

Selleri-taatelisalaatti



1 d manteleita
8 sellerinvartta, ohuelti vinosti viipaloituina
6 kuivattua pehmeää taatelia karkeasti hienonnettuna
3 rkl vastapuristettua sitruunamehua
1 sitruunan kuori (keltainen osa) hienoksi raastettuna
suolaa ja mustapippuria
50 g pecorinoa
0,5 dl oliiviöljyä
chilihiutaleita

Kuumenna uuni 200 °: seen. Levitä mantelit uunipellille; paahda sekoittaen välillä, kunnes mantelit ovat kullanruskeita, n. 8–10 minuuttia. Anna mantelien jäähtyä; pilko karkeasti .

Sekoita selleri, sellerilehdetja taatelit kulhossa; mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita öljy ja sitruunamehu ja sekoita varovasti. Lisää salaattiin raastettu sitruunanakuori, pecorinolastut ja mantelit, mausta chilihiutaleilla.