Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

TexMex-kokkikoulussa

Pressitilaisuus Paulig

Viime viikolla makumatkailtiin Paulig Kokkikoulussa Flavour Studion tiloissa Teurastamolla.



santamaria_texmex

Tuoreen tutkimuksen mukaan Tex Mexin suosion salaisuuksia ovat ruoan maukkaus, valmistamisen helppous sekä yhdessä valmistaminen. Kokki Pipsa Hurmerinnan johdolla kokkailimmekin yhdessä TexMex-makuja. 


santamaria_texmex

Muistan hyvin kuinka TexMex  oli kuuminta hottia 90-luvulla, edesmenneessä Cantina Westissä käytiin silloin syömässä aina kuin mahdollista. Aupair-vuotenani Yhdysvaltojen Connecticutissa kävimme muiden au pair-tyttöjen kanssa usein lähikaupunkien TexMex-paikoissa, mutta tutustuimme myös aitoihin meksikolaisiin ruokiin. Muutama vuosi myöhemmin  Kalifornian kesäharjoittelussa tuli tutustuttua myös Cali-Mexiin eli reiluun avokadon käyttöön, runsaisiin jättiburritoihin ja kalaan, mereneneläviin ja kasviksiin meksikolaisin vivahtein.

Eniten TexMexiä syödään kuitenkin kotona. TexMex-ruoka valmistuu kotona nopeasti ja jokainen voi koota oman annoksensa makunsa mukaan.



santamaria_texmex

santamaria_texmexKokkikoulun lomassa tutustuttiin vuoden 2020 ruoka- ja juomatrendeihin, maisteltiin kauden uusia makuja ja tutustuttiin kevään kuumimpiin kahviuutuuksiin. 


santamaria_texmex

santamaria_texmex

santamaria_texmex



Kontribuutioni kokkaukseen oli minulle uuden tuttavuuden jicaman kuoriminen ja tikuiksi leikkely jicama-veriappelsiinisalaattiin sekä maissintähkien letitys. Kokkeja oli niin paljon, että kaikilla oli sopivasti tehtävää ja ruoka valmistui nopeasti. 

Jicamaranuja olen joskus maistanut, muistaakseni juuri Kaliforniassa, mutta omassa keittiössä ne ole aiemmin käsitellyt tätä "Mehikon lantulta" näyttävää, raikkaalta ja hieman hernemäiseltä maistuvaa palkokasvia. Ohjeessa neljälle (alla) oli 3 jicamaa, mutta yhdestä lapsen pään kokoisesta jicamasta jäi vähän ylikin, vaikka salaatti oli mitoitettu parillekymmenelle eli raaka-aineita hankkiessa kannattaa ostaa pienehköjä kolme tai yksi keskikokoinen. 

Jicamaa voi syödä mm. salaateissa, sitä voi paahtaa ja uppopaistaa, nyt täytyy vain löytää sitä kaupasta: Saakohan sitä jostain isoista marketeista? 

santamaria_texmex

Chilillä maustettu jicama-veriappelsiinisalaatti

3 veriappelsiinia
3 rkl limen mehua
2 rkl omenaviinietikkaa
oliiviöljyä
ripaus Santa Maria -chilirouhetta (esim. Red hot chili flakes)
3 jicamaa
2 avokadoa
tuoretta korianteria suolaa
Santa Maria Tellicherry -mustapippuria 

Kuori appelsiinit ja irrota lihat fileinä - tee se kulhon yllä jolloin saat myös appelsiinin mehut talteen.
Laita fileet kulhoon ja lisää lime, etikka, oliiviöljy, chili, suola ja pippuri.
Kuori jicama ja leikkaa se tulitikuiksi ja lisää kulhoon.
Leikkaa avokado kuutioiksi ja lisää myös kulhoon. Sekoita.
Irrota korianterista lehdet ja lisää ne kulhoon. Silppua korianterin varret pieneksi silpuksi ja säästä koristeeksi.
Tarkista suola ja pippuri. Tarjoile. 


santamaria_texmex



Kokkikoulun huipentuma oli tietysti kokoontuminen yhteisen pöydän ääreen herkuttelemaan juuri kokkaamaamme ateriaa.


santamaria_texmex
santamaria_texmex
santamaria_texmex

santamaria_texmex
Tarjolla oli jicamasalaatin lisäksi paljon muutakin, kaikki tehtiin vegaanversioina.

Nachopelti siemennäkkäreistä ja savuinen pico de gallo
Paistetut nyhtökaurapyörykät, lämmin hummus & basilikakastike
Meksikolainen maissi ja tofupohjainen mandariini‘majoneesi'
Kahvigranita ja espresso-mantelikrokantti Olipa mukava ja maukas ilta, yhdessä tekeminen on kivaa ja TexMex-maut maistuvat aina! Onko TexMex makuusi, entä onko jicama tuttu?

Ricotta-päärynäleivät

Olen vuosien varrella monesti todennut olevani aamiaisfani. Matkoja suunnitellessakin käytän aikaa erityisesti hyviä aamiaispaikkoja etsiessä. Monta hyvää aamiaisideaa on tullu tuotuta "matkamuistona" reissuilta ympäri maailmaa.

Usein arkiaamun aamiainen on tuorepuuro, mutta välillä tekee mieli muutakin.

Ricotta-päärynäleivät on nopea koota, tätä makuyhdistelmää voi maistella siis kiireisenä arkiaamunakin.





Inkiväärihillon sijaan voit käyttää hunajaa, mutta kipakan makea inkiväärihillo antaa omanlaisensa maun. Ystäviltä joululahjaksi saatu inkiväärihillo maistui erinomaiselta ricotta-päärynälevän päällä.



Maultaan hieman hapanta ja raikkaan sitruksista, purppuran väristä sumakkia sai vielä joitain vuosia sitten lähinnä Lähi-Idän elintarvikkeita myyvistä liikkeistä, mutta nyt olen löytänyt sitä mm. Citymarketin maustehyllystä.




Ricotta-päärynäleivät


Hyvää leipää viipaloituna ja paahdettuna
1 prk ricottajuustoa
1 päärynä ½ cm viipaleiksi leikattuna
inkiväärihilloa tai hunajaa
sumakkia
tuoretta timjamia

Paahda hyvää (mieluiten hapanjuuri)leipää, levitä ricottajuustoa leipäviipaleille. Viipaloi päärynä leipien päälle, valuta päälle hieman hunajaa tai inkiväärihilloa. Ripottle lopuksi leivän päälle hieman sumakkia ja tuoretta timjamia.



Perunapizza vol. 2

Muistan hyvin kun tein ensimmäisen kerran perunapizzaa. Ajattelin, että perunapizza on parasta mitä olen koskaan syönyt tai ainakin parasta mitä olen koskaan itse tehnyt! Yksinkertaista ja ah, niin herkullista!



pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka
Olen aiemmin syönyt perunapizzaa ihan sellaisenaan, mutta nyt halusin pizzasta vielä ruokaisampaa ja lisäsin pizzan päälle burrataa, pestoa ja basilikanlehtiä. Perunapizza nousi vielä uusiin sfääreihin näillä lisukkeilla! Pellillisestä riitti kaksi isohkoa siivua neljälle illalliseksi ja kaikki tulivat täyteen.

Pestoreseptini blogin alkutaipaleelta kymmenen vuoden takaa on edelleen passeli, itse tosin teen aika näppituntumalla pestonkin mittailematta sen kummemmin.


pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka
Burratan sijaan pizzan päälle voi laittaa tuoretta mozzarellaa.

pizza, perunaruoka

pizza, perunaruoka




pizza, perunaruoka


Pizzapohjan teen aina Pizze-kirjan ohjeella ja annan taikinan nousta noin kolme vuorokautta jääkaapissa. Taikina saa nousta rauhassa ja siihen tulee loistava sitko. 00-jauhoja tai pizzajauhoja saa nykyisin ainakin kaikista isommista marketeista.


Pizzapohja

500 g “00”-vehnäjauhoja
3,5 dl kylmää vettä
3 g kuivahiivaa
10 g hienoa merisuolaa
10 g oliiviöljyä (reilu ruokalusikallinen)

Ota tilkka vettä erikseen (n. 10%) ja sekoita siihen hieno merisuola.
Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin ja lisää vesi (90%). Jos käytät tuorehiivaa, liuota se aluksi veteen ja vasta sen jälkeen jauhoihin. Vaivaa ensin käsin tai koneella, hiljaisella nopeudella noin 10 minuuttia.

Lisää suolavesi ja jatka vaivaamista, kunnes vesi on imeytynyt jauhoihin.

Lisää oliiviöljy ja jatka vaivaamista, kunnes öljy on imeytynyt taikinaan.

Vaivaa lopuksi taikinaa maksiminopeudella, kunnes taikina on joustavaa ja sileää eikä tartu käsiin. Jos vaivaat käsin, ota taikina pois kulhosta ja vaivaa pöydällä reippain ottein. Hyvä yleiskone on tässä kyllä kullanarvoinen, en varmaan jaksaisi/viitsisi vaivata tarpeeksi käsin ja siinä lopputulos kärsisi.
Koko prosessi kestää n. 20 minuuttia. Älä tingi vaivaamisajasta, jotta käymisprosessi käynnistyy kunnolla ennen jääkaappiin laittamista. Jos siirrät taikinan kylmään vaivaamatta, saattaa olla, ettei taikina ala nousta. Kuivahiiva toimii varmemmin kuin tuorehiiva, käytä myös mahdollisimman hyvälaatuista jauhoa.

Kun taikina on valmis, sulje se ilmatiiviiseen astiaan ja laita vihanneslokeroon noin vuorokaudeksi. Ota taikina jääkaapista ja muotoile palloksi. Käsittele taikinaa varoen niin, ettet riko ilmakuplia. Laita pallot vielä toiseksi vuorokaudeksi jääkaappiin (tai halutessasi vielä pidemmäksi ajaksi, jopa 2-3 päiväksi). Ota kohonnut taikina pois jääkaapista ja anna lämmetä omassa rasiassaan pari tuntia huoneenlämmössä, ennen kuin aloitat taikinan käsittelyn.

Lämmitä uuni 250 C asteeseen keskilänmölle.


Pizzan päälle

2 dl creme fraichea
4 isoa vahapintaista, kiinteää perunaa ohuelti viipaloituna
suolaa, pippuria
1 rl oliiviöljyä

Levittele puolet taikinasta käsin uunipellille. Taikina on elastista, se venyy hyvin rauhallisesti käsiteltynä. Älä kauli taikinaa.

Levitä creme fraiche (johon voit halutessasi sekoittaa ruokalusikallisen pestoa) pizzapohjan päälle. Taputtele perunaviipaleet mahdollisimman kuiviksi talouspaperilla ja puhtaalla keittiöpyyhkeellä. JOs perunaviipaleet ovat kovin kosteita, pizzapohjasta ei tule rapeaa. Levitä perunaviipaleet ohuesti pizzapohjan päälle.


Pirskottele oliiviöljy pizzan päälle, ripottele suolaa ja pippuria.

Paista pizza uunissa n. 15 min, kunnes perunaviipaleet ovat kypsyneet ja saaneet väriä ja pizzapohja on kypsä.

Pizzan viimeistelyyn

oliiviöljyä
2 burrata- tai mozzarellapalloa
pestoa
basilikanlehtiä

Selleri-taatelisalaatti

Selleri jakaa mielipiteitä; toiset tykkäävät, toiset eivät. Tämä taatelilla pehmennetty ja sitruunalla piristetty selleri-taatelisalaatti  on kuitenkin monen sellaisenkin mieleen jolle ei selleri muuten maistu.

Selleri-taatelisalaatista onkin tullut meille uusi suosikkisalaatti, jota on parin viikon aikana syöty jo neljä kertaa.


Salaatti



Salaatti

Salaatti

Selleri-taatelisalaatti



1 d manteleita
8 sellerinvartta, ohuelti vinosti viipaloituina
6 kuivattua pehmeää taatelia karkeasti hienonnettuna
3 rkl vastapuristettua sitruunamehua
1 sitruunan kuori (keltainen osa) hienoksi raastettuna
suolaa ja mustapippuria
50 g pecorinoa
0,5 dl oliiviöljyä
chilihiutaleita

Kuumenna uuni 200 °: seen. Levitä mantelit uunipellille; paahda sekoittaen välillä, kunnes mantelit ovat kullanruskeita, n. 8–10 minuuttia. Anna mantelien jäähtyä; pilko karkeasti .

Sekoita selleri, sellerilehdetja taatelit kulhossa; mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita öljy ja sitruunamehu ja sekoita varovasti. Lisää salaattiin raastettu sitruunanakuori, pecorinolastut ja mantelit, mausta chilihiutaleilla. 

Ystävänpäivän kukkaisbrunssi


Pressitilaisuus Raflaamo

Sydämellistä ystäväpäivää!

Ravintola Vennissä nautittiin pressitilaisuudessa Valentinen hengessä iloisesta brunssista bloggaajaystävien kanssa herkkuineen ja kuohuineen jo hieman etuajassa. Juttua ja naurua riitti ystävien kohdatessa.


brunssi_helsinki, brunssi, aamiainen

brunssi_helsinki, brunssi, aamiainen
Vennin brunssilaudalle katettiin vaikka mitä herkkuja; lämmintä Comte-juustoleipää grillatun kesäkurpitsan ja piparjuurimajoneesin kanssa, Calabro-salamia, kylmäsavulohta, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, coctailkurkkuja, lohkoperunoita piri-pirimajoneesilla, mansikka-avocadosalaattia ja lopuksi nautittiin vielä kinuskimunkkeja, pähkinäsuklaata ja vadelmia.


brunssi_helsinki, brunssi, aamiainen

brunssi_helsinki, brunssi, aamiainen

brunssi_helsinki, brunssi, aamiainen
 Vennin All Day Brunch on saatavissa joka päivä keittiön aukioloaikoina. Vennissä on todettu ettei brunssihimon iskiessä viikonpäivää tai kelloa kysytä. Brunssiin sisältyy myös lasillinen kuohuvaa sekä kahvi. Hinta on varsin maltillinen 19,90 € S-Etukortilla (ilman S-etukorttia 21,50 €) kun nuo juomatkin kuuluvat hintaan. Useinhan brunssilla jo kahvistakin joutuu maksamaan extraa.

brunssi_helsinki, brunssi, aamiainen
Illan aikana FabFloralin Riia Koiviston opasti ystävänpäiväkimppujen ja -asetelmien tekoa. Asetelman voi tehdä vaikka teekuppiin.


brunssi_helsinki, brunssi, aamiainen










Vennin brunssi on tarjolla Helsingissä, Kotkassa, Turun Wiklundilla, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Vaasassa.


Tekeekö sinun mieli brunssia muulloinkin kuin viikonloppuaamuisin?

Mustaherukkamoussekakku

Ystävänpäivänä on kiva tarjota ystäville jotain herkullista. Mustaherukkamousssekakku maistuu varmasti monelle. Ohjeen voi jakaa kolmasosaan ja tehdä pienemmässä vuoassa jos haluat tarjota kakkua vain sille rakkaimmalle.

En ole varsinainen leipuri, mutta moussekakuistani on tullut nopea keino tehdä näyttäviä jälkiruokia suuremmallekin joukolle. Kerma, tuorejuusto, mehu, hedelmäsose tai marjapyree sekä keksipaketti ja pala voita riittää. Lisäksi tarvitaan marjoja, yrttejä, hedelmiä, keksejä tai makeisia koristeluun.

Kakun voi tehdä jo edellisenä päivänä.



kakku, leivonta

kakku, leivonta

kakku, leivonta


Mustaherukkamoussekakku


6 dl kermaa
750 g (3 prk) mascarponejuustoa
1 dl tomusokeria
2 dl paseerattua mustaherukkapyreetä

koristeluun

vadelmia
mintun tai sitruunamelissan lehtiä

Murskaa keksit, lisää sulatettu voi keksimurujen sekaan. Painele keksiseos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle.

Paseeraa mustaherukat siivilän läpi. Vaahdota kerma, lisää mascarpone ja tomusokeri. Lisää lopuksi mustaherukkasose. Tarkista makeus. Kaada keksipohjan päälle ja anna asettua kylmässä vähintään kolme tuntia. Koristele marjoilla ja mintun tai sitruunamelissan lehdillä.


Aiotko tarjota jotain erityistä ystävänpäivänä ystäville tai sille rakkaimmalle?

Huijarin mantelicroissantit

Viime toukokuisella Singaporen-matkallamme kävimme Holland Villagen alueella Sunday People-leipomokahvilassa. Kahvilan vitriinit notkuivat toinen toistaan herkullisemman näköisiä leivonnaisia. Etenkin herkullisen näköiset, isot mantelicroissantit osuivat silmääni, mutta olimme vastikään syöneet aamiaisen. Tilasimme vain jäälatet, mutta nuo lehtevät mantelicroissantit ovat edelleen useasti tulleet mieleeni vajaan vuoden aikana.


brunssiruoka, croissanttiresepti

Pakko oli lopulta ostaa valmista croissanttaikinaa ja tehdä nopeasti valmistuva "huijarin" versio.



brunssiruoka, croissanttiresepti

brunssiruoka, croissanttiresepti

brunssiruoka, croissanttiresepti

Croisantteja voi toki leipoa itsekin, mutta nämä "huijarin mantelicroissantit" valmistuvat hetkessä vaikka yllätysvieraille tai viikonloppubrunssille, kun croissanttaikinaa ja mantelijauhoja ja- lastuja varaa kotiin. Muita aineksia monella (ainakin minulla) onkin aina kotona.


brunssiruoka, croissanttiresepti






Huijarin mantelicroissantit

Purkki croissant-tuoretaikinaa

100 g pehmeää (paahdettua) voita
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
2,5 dl mantelijauhoa
1 tl vehnäjauhoa

0,5 dl mantelilastuja
tomusokeria

Vatkaa voi, tomusokeri ja vaniljasokeri sähkövatkaimella kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää muna ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon mantelijauho ja jauhot.

Avaa croissanttölkki ja levitä taikina työtasolle. Leikkaa taikina kolmiot katkoviivoja pitkin irti toisistaan, nosta taikinalle lusikallinen manteli-voitäytettä ja rullaa sarviksi. Ripottele mantelilastut croissantien päälle. Laita croissantit uuniin paistumaan 10-12 minuutiksi.

Koristele mantelicroissantit tomusokerilla.

Paahdettu voi antaa täytteelle vielä oman paahteisen makunsa, mutta reseptiin voi käyttää hyvin myös tavallista voita.


Paahdettu voi

100 g huoneenlämpöistä voita

Jaa voi kahteen osaan, ruskista kattilassa 50 g voista 
kunnes voi vaahtoaa ja se saa kullankeltaisen värin. Voin tuoksu muuttuu  paahteiseksi n.  8-10 minuutissa. Kattilan pohjalle alkaa muodostua pieniä ruskeita pisteitä.

Kaada voi kulhoon jäähtymään. Älä käytä kattilan pohjalle erottunutta ruskeaa osaa. Anna ruskistuneen voin jäähtyä, sekoita sitten se loppuun voista. Vatkaa voiseos kuohkeaksi. Siirrä jääkaappiin. 

Perunaröstivohvelit

Joitain vuosia sitten ostin Lidlistä vohveliraudan, joka maksoi muistaakseni alle 15€. Olin miettinyt vohveliraudan ostamista jo aiemminkin, mutta en halunnut investoida siihen paljoakaan. Viitisentoista euroa oli kuitenkin varsin kohtuullinen hinta ja vohvelirauta lähti Lidukasta mukaan. Sillä on tehty tietysti tavallisia vohveleita, mutta myös mm. croissantvohveleita. Pari viikkoa sitten vohvelirauta muistui taas mieleeni ja siinä samass alkoi netistä, lehdistä ja televisiostakin ilmestyä näkyviini erilaisia vohveliohjeita kuin taikaiskusta.


perunaruoka, vohvelit
Alunperin olin ajatellut tehdä maalla viikonloppuna uuniperunoita, mutta päätinkin tehdä perunasta röstiperunavohveleita ja rauta lähti mukaan.

Vohvelirautani paistaa hyvin, mutta siinä on vain yksi lämpötila ja laite on hieman hidas. Se ei toisaalta myöskään polta ja vohvelit irtoavat kauniisti.  Paistaminen kesti siis vähintään 20 min/kaksi vohvelia ja operaatio piti toistaa neljä kertaa, kunnes olin paistanut koko taikinan. Folion alla vohvelit pysyivät lämpiminä ja lopputulos oli rapsakan maukas.


perunaruoka, vohvelit








Perunaröstivohvelit


1 kg kiinteitä ​​perunoita karkeaksi raastettuna
2 munaa
150 g creme fraichea
Suolaa ja pippuria, maun mukaan

Laita vohvelirauta kuumenemaan.
Raasta hyvin pestyt perunat (ei tarvitse välttämättä kuoria), puristele raasteesta ylimääräinen neste puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen. Sekoita creme fraiche, munat ja mausteet, lisää perunaraaste.

Levitä vohveliraudalle n. 2 dl seosta tasaisesti. Paista noin 15-20 min kunnes perunaröstivohvelit ovat  kypsiä, rapeita ja kauniin ruskeita.

Vohveleiden päälle

Purkki/230 g mustapapuja
Purkki/230 g maissia
200 g kirsikkatomaatteja paloiteltuna
Purkki/250 g creme fraichea
2 tl sitruunamehua
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
suolaa

Sekoita creme fraiche, sitruunamehu, korianterinsiemenet, suola ja pippuri. LIsää valutetut mustapavut ja maissi sekä pilkotut kirsikkatomaatit.
tuoretta korianteria
pippuria

Viisi viikon varrelta

Niin se vain tammikuu alkaa lähestyä loppuaan. Monelle tammikuu on vuoden tylsin kuukausi ja onhan tämä ainakin jonkinlainen "välikuukausi".






Luonto on edelleen tämänkin viikon suurin ihmettelyn aihe. Hieman lunta ripautti tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä, mutta sekin suli nopeasti pois.

Naapurikerrostalon pihalla kasvaa Rhodopensaan alla helleboruksia, vein sinne jouluna kukkineen helleborukseni. Istuttaessani huomasin, että hellborukset puskevat jo kukkaa. Viime vuonna ne kukkivat huhtikuulla. Lumikellot ovat pihapiirissä yleensä olleet ensimmäisiä kukkijoita, mutta nyt ne jäivät toiseksi. Tosin jos säät jatkuvat tällaisina, ei niidenkään kukintaa tarvitse montaa päivää odotella. Jokin minulle tuntematon köynnöskasvikin on kukassa talon seinustalla.


Talven ostokset ovat olleet paljon kylmemmille keleille kuin koko talvena on ollut ja ne ovatkin jääneet aika vähälle käytölle. Onneksi kaikki ovat klassikkoja, joille riittää tulevinakin vuosina käyttöä. Loppusyksystä ostin pitkän toppatakin, mutta sitäkin on tullut käytettyä harvakseltaan kun se on tuntunut liian kuumalta. Karvavuoriset nilkkuritkin ovat liian lämpiminä jääneet vähälle käytölle. Tallinnasta hankin kirjaillut kaksinkertaiset villalapaset ja Berliinistä karvavuorilliset nahkarukkaset, eipä niillekään ole ollut paljoa käyttöä.

Tällä viikolla löysin vielä lämmintä talveksi; mustan, laadukkaan kashmirneulemekon -70% alesta. Olin katsonut sitä jo alkuperäisellä hinnalla, mutta silloin en raaskinut ostaa. Nyt hankin mekon ja laitoin sen heti ylle parina seuraavana päivänä. Jalkaan vedin tosin mokkatennarit, enkä niitä karvavuorisia nilkkureita.

Nyt kun on paljon puhuttu aitoudesta ja rouheudesta somessa, on kuvakin nopeasti napattu vanha kunnon peiliselfie.


waffle, croissant

Juuri kun olin ajatellut tehdä taas jotain vohveliraudalla, eteeni ilmestyy joka puolella mitä erilaisempia vohveliohjeita. Croisanttivohveleita olen tehnyt useampaan kertaan, niin suolaisena kuin makeanakin versiona. Viikonloppuna teinkin röstiperunavohveleita, ne tulevat blogiin myöhemmin. 




Sama juttu misotahnan kanssa. Misosta tunnuttaan yht'äkkiä puhuttavan joka puolella. Ostin joulun alla ison purkin misoa ja olen laittanut sitä erilaisiin ruokiin kasvissosekeitosta salaattikastikkeeseen. Kasvisten kanssa maistuvaa misolla maustettua pähkinäkastiketta tein myös muutamia vuosia sitten. Japanilainen keittiö on nousussa tänä vuonna kun olympialaiset ovat Tokiossa. Sushi on jo kansanruokaa täälläkin, mutta japanilainen ruoka on paljon muutakin. Mm. misotahnalla sivellyt yaki onigiri-pallot ovat herkullisia.

Oletko muuten katsonut Netflixiltä Tokio Stories-sarjaa? Joka jakso alkaa meille muistoja nostattavasti Tokion Shinjukun pääkadulta ja pian sekoitetaan misotahnaa soppaan pikku kuppilassa.



Löytökoira

Löytökoira

Viikonloppu menikin maalla ulkoillessa ja lepäillessä. Instastooreista selviää millaista rouvaa siellä myös ulkoilutettiin.

Kuinka sinun viikkosi on sujunut? Uskotko kunnon talven enää tulevankaan?